Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä ja presidentti Anastasiádis: Suomen ja Kyproksen välisten suhteiden tiivistämiseksi tiekartta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.12.2018 15.29
Tiedote 614/2018

Ilmastonmuutos ja muut Suomen EU-puheenjohtajakauden ajankohtaiset kysymykset sekä yritys jälleenyhdistää Kypros olivat keskeisimpiä aiheita, kun pääministeri Juha Sipilä tapasi Kyproksen presidentti Níkos Anastasiádisin Nikosiassa, Kyproksella. Johtajat päättivät myös tiivistää maiden välisiä suhteita entisestään ja sopivat tiekartasta, jonka kautta eri sektoreiden yhteistyötä lähdetään tiivistämään.

”Olemme presidentti Anastasiádisin kanssa yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on yksi Euroopan suurimmista haasteista ratkaistavaksi. Ilmaston lämpenemisen seuraukset näkyvät valitettavan selvästi myös Kyproksella. Suomen osaamista ilmastoasioissa arvostetaan ja sovimme, että tulemme tiivistämään yhteistyötä tällä alalla. Suomella ja Kyproksella on jo yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyen, mutta tämä tulee entisestään lisääntymään. Esimerkiksi Kyprokselle perustetaan EU-rahoituksella itäisen Välimeren ilmastonmuutosta seuraava keskus, joka tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa”, pääministeri Sipilä kertoi.

Suomen tapaan myös Kypros tukee vahvasti EU:n puolustusyhteistyön kehittämistä sekä hybridiuhkiin varautumista. Kypros on tuorein Helsingissä sijaitsevaan Eurooppalaiseen hybridiosaamiskeskukseen liittynyt valtio.

Pääministeri Sipilä ja presidentti Anastasiádis keskustelivat myös muista Suomen EU-puheenjohtajakauden aiheista kuten EU:n tulevasta rahoituskehyksestä sekä muuttoliikkeestä. Maatalouden ja koheesiopolitiikan edistäminen ovat myös maiden yhteisiä intressejä. Kyprokselle olisi tärkeää, että muuttoliikkeen juurisyihin pystyttäisiin puuttumaan tehokkaammin ja että EU:ssa saataisiin sovittua yhteisestä turvapaikkapolitiikasta. Väestömäärään suhteutettuna Kyprokselle tulee EU-maista eniten turvapaikanhakijoita.

Pääministeri Sipilä ja presidentti Anastasiádis puhuivat lisäksi EU:n ja Turkin suhteesta sekä Kyproksen kysymyksestä.

”Presidentti Anastasiádis kertoi yrityksestä aloittaa uudelleen neuvottelut Kyproksen jälleenyhdistämisestä. Aihe oli erityisen ajankohtainen, sillä hän oli juuri ennen minua tavannut YK:n pääsihterin edustajan Jane Holl Luten”, pääministeri Sipilä kertoi.

YK:n johtamat neuvottelut kyproksenkreikkalaisen sekä kyproksenturkkilaisen yhteisön välillä kariutuivat kesällä 2017. Suomi tukee edelleen kahden yhteisön federaatiomallia saaren yhdistämiseksi.

”Suomella on Kyproksella myös oma rauhanvälityshanke, joka rakentaa siltaa kyproksenkreikkalaisten ja kyproksenturkkilaisten välille tukemalla start up-yrityksiä, jotka tekevät yhteistyötä rajan yli”, pääministeri Sipilä kertoi.

Kuvia

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia