Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Marin osallistuu EU:n ja Länsi-Balkanin maiden huippukokoukseen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 6.5.2020 8.17
Tiedote 310/2020

Pääministeri Sanna Marin osallistuu keskiviikkona 6. toukokuuta EU:n ja Länsi-Balkanin maiden huippukokoukseen, joka järjestetään koronatilanteen vuoksi videokokouksena. Kokouksen pääaiheita ovat yhteistyö koronaviruksen torjunnassa, taloudellinen yhteistyö sekä oikeusvaltiosektorin uudistukset.

Huippukokouksen järjestämisellä korostetaan, että kaikilla Länsi-Balkanin mailla on EU-jäsenyysperspektiivi ja että EU on tärkein kumppani Länsi-Balkanin maille myös koronaviruspandemiaan vastaamisessa. Samalla Länsi-Balkanin mailla on tilaisuus vahvistaa maidensa sitoutuminen unionin arvoihin ja EU-jäsenyyden edellyttämiin uudistuksiin.

EU tukee Länsi-Balkania taloudellisesti koronakriisissä. Kokonaisuudessaan EU:n alueelle ohjaama koronatuki, mukaan lukien Euroopan investointipankin tukipaketti, on 3,3 miljardia euroa.

Euroopan komissio julkistaa myöhemmin tänä vuonna Länsi-Balkanin talous- ja investointisuunnitelman, jolla tuetaan alueen pidemmän aikavälin toipumista ja luodaan taloudellisia edellytyksiä EU-lähentymiseen. Suomen mielestä on tärkeää, että suunnitelma sidotaan maiden etenemiseen keskeisimmissä EU-jäsenyyden edellyttämissä toimissa kuten oikeusvaltiouudistusten toteuttamisessa. Talouden jälleenrakennuksessa tulee hyödyntää vihreän talouden ja digitalisaation antamia mahdollisuuksia. Jälleenrakennus on tärkeää myös sen vuoksi, että saadaan luotua nuorille mahdollisuuksia omissa maissaan.

Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, erityisavustaja (EU-asiat) Matti Niemi p. 045 679 1717, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen p. 0295 160 319, EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia