VNK:n viestintäosastolla keväällä 2023

Harjoittelijakertomus: Santeri Iltanen

Viestintäosastolla kaikista merkityksellisintä on ollut tehdä sisältöjä, jotka näkyvät kansalaisille. Harkkani valtioneuvoston kansliassa sattui hyvin jännittävään ja historialliseen aikaan, sillä keväällä Suomesta tuli Naton jäsen ja eduskuntavaalien jälkeen hallitus jätti eronpyyntönsä. Viestintäosastolla pääsee aitiopaikalle todistamaan tämänkaltaisia hetkiä.

Harjoitteluni aikana olen valo- ja videokuvannut erilaisia tapahtumia, striimannut ministerien tiedotustilaisuuksia sekä päivittänyt verkkosivuja. Myös muut viestinnän työtehtävät, kuten kansalaispalautteen käsittely ja tiedotteiden lähettäminen, ovat tulleet tutuiksi. Motivoivaa on ollut osallistua viestintää kehittäviin projekteihin ja hyödyntää niissä graafista osaamistani. Monet osaston sisällöt saavat hyvin näkyvyyttä verkossa, koska esimerkiksi valokuvamme ovat valtaosin vapaassa käytössä.

Tulevan uran kannalta kansliassa arvokkainta oli päästä näkemään, miten viestintäosaston kaltainen organisaatio toimii valtion huipulla. Ministeriöiden päivittäisen arjen seuraaminen on avartanut ymmärrystäni valtion työpaikoista ja toiminnasta. On ollut upeaa oppia, miten esimerkiksi median kanssa toimitaan erilaisissa tilanteissa sekä kuinka viestinnällisiin tapahtumiin valmistaudutaan. Hyvä perehdytys on pitänyt huolen siitä, että muutamasta kuukaudesta on saanut kaiken irti.