Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtioneuvosto asetti kestävän kehityksen toimikunnan

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 18.2.2016 14.05
Tiedote 66/2016

Valtioneuvosto asetti torstaina 18. helmikuuta kestävän kehityksen toimikunnan vuosille 2016 - 2019. Toimikuntaa johtaa pääministeri Juha Sipilä, ja varapuheenjohtajana toimii maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Toimikunnassa ovat hallituksen lisäksi edustettuina muun muassa eduskunta, ministeriöt, elinkeinoelämä, kunnat ja alueet, ammattiliitot, kirkko, tiede ja tutkimus sekä järjestöt. Kestävän kehityksen toimikunta huolehtii kestävän kehityksen kansainvälisten tavoitteiden sisällyttämisestä kansalliseen politiikkaan.

”Kestävän kehityksen toimikunta on tärkeä vaikuttajafoorumi, jonka tehtävänä on kehittää kansallista toimintaohjelmaa ja vastata omalta osaltaan sen toimeenpanosta. Hallituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen kilpailukykyä. Tukeudumme osaamiseen ja kestävään kehitykseen sekä uudistamme ennakkoluulottomasti,” pääministeri Sipilä sanoo.

Toimikunnan tehtävänä on kytkeä globaali kestävän kehityksen toimintaohjelma, Agenda2030, keskeiseksi osaksi kansallista kestävän kehityksen työtä. Toinen päätehtävä on edistää kansallisen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen - Suomi jonka haluamme 2050 - toimeenpanoa. Yhteiskuntasitoumus on Suomen linjaus kestävästä kehityksestä ja työkalu käytännön työhön. Tavoitteena on moninkertaistaa toiminnallisten sitoumusten määrä ja lisätä sitoumusprosessin vaikuttavuutta.

Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä kestävän kehityksen hyväksi. Esimerkiksi kestävän kehityksen toimikunta on ainoana maailmassa toiminut yhtäjaksoisesti yli 20 vuotta. Myös Suomen toimintamalli, yhteiskuntasitoumus, on uudenlaisena lähestymistapana noussut esiin useissa kansainvälisissä selvityksissä ja tutkimuksissa. Maailman talousfoorumissa Davosissa julkistettiin tammikuussa 2016 Yalen yliopiston tekemä Environmental Performance Index -selvitys, jossa Suomi nousi vertailun kärkeen juuri kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ansiosta.

Lisätietoja: pääministerin erityisavustaja Riina Nevamäki, p. 09 1602 2009 ja apulaispääsihteeri Marja Innanen, p. 040 777 5582, valtioneuvoston kanslia

Asettamispäätös