Pääministeri Petteri Orpo

Kansallinen Kokoomus

valtioneuvoston kanslia

Pääministeri Orpo johtaa valtioneuvoston toimintaa sekä huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministerin vastuulla on myös eduskunnan ja hallituksen työn yhteensovittaminen. Hän johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa, edustaa Suomea EU:ssa ja toimii lakisääteisten ministerivaliokuntien puheenjohtajana. Pääministeri Orpo toimii myös valtioneuvoston kanslian päällikkönä.

Henkilökuva

Petteri Orpo syntyi 3.11.1969 Köyliössä Satakunnassa. Hän asuu nykyisin perheineen Turussa.

Orpo kirjoitti ylioppilaaksi Säkylän seudun lukiosta ja lähti mukaan poliittiseen toimintaan opiskellessaan Turun yliopistossa, josta hän valmistui valtiotieteen maisteriksi pääaineenaan taloustiede. Pro gradu -tutkielma käsitteli kunnallista palveluntuotantoa. Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerin tehtävästä hän siirtyi vuonna 1998 Varsinais-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtajaksi.

Orpo valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Hän on toiminut jäsenenä useissa valiokunnissa, muun muassa ulkoasiain-, talous- ja ympäristövaliokunnissa sekä eduskunnan kansliatoimikunnassa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Orpo oli vuosina 2012–2014.

Ennen pääministeriyttä Orpo on ollut valtioneuvoston jäsenenä kolmessa eri tehtävässä ja kahden hallituksen aikana. ”Jokaisen poliitikon haaveena on päästä valtioneuvoston jäseneksi, joten valintani ministeriksi keväällä 2014 oli tietysti upea hetki. Seuraavina vuosina sain palvella isänmaata kolmessa opettavaisessa ja hienossa ministeripestissä”, Orpo sanoo verkkosivuillaan.

Petteri Orpo toimi Alexander Stubbin hallituksessa maa- ja metsätalousministerinä vuosina 2014–2015. Juha Sipilän hallituksessa hän toimi ensin sisäministerin tehtävässä vuosina 2015–2016 ja sitten valtiovarainministerinä vuosina 2016–2019. 

Orpo valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi kesän 2016 puoluekokouksessa. 

Orpon perheeseen kuuluvat vaimo Niina, kaksi nuorta ja kaksi italianvesikoiraa Pessi ja Taavi. Orpo harrastaa kuntoilua, metsästystä, kalastusta ja lukemista. Vapaa-aikaa perhe viettää myös mökillä Kainuussa. 

Henkilötiedot

Kansanedustaja
Kansallinen Kokoomus
Syntymäaika ja -paikka: 3.11.1969 Köyliö

Pääministeri 20.6.2023 -

Ansioluettelo ja työ eduskunnassa

Lisätietoa

Kuvia ministeristä

Twitter
Instagram
petteriorpo.fi

kokoomus.fi

Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.

Yhteystiedot