Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

AI Forum 2018: Tekoäly vahvistamaan Euroopan kilpailukykyä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2018 10.41
Tiedote

AI Forum 2018 -konferenssi pureutuu siihen, miten tekoäly voi vahvistaa Euroopan kilpailukykyä ja talouskasvua. Kansainvälinen konferenssi järjestetään Espoossa Aalto-yliopiston päärakennuksessa Dipolissa 8.–9.10.2018. Konferenssin ohjelma ja puhujia on nyt julkaistu osoitteessa aiforum2018.fi.

Tapahtuma kokoaa eurooppalaisia ministereitä, yritysjohtajia ja tekoälyasiantuntijoita keskustelemaan tekoälyn tulevaisuudesta Euroopassa. Konferenssia isännöivät elinkeinoministeri Mika Lintilä, komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sekä digitaalitalous- ja yhteiskuntakomissaari Mariya Gabriel. Kutsuvierastapahtumaan odotetaan noin 200 osallistujaa. 

– Tekoäly on tulevaisuuden keskeinen menestystekijä niin Suomessa kuin Euroopassa. EU määrittelee parhaillaan yhteisiä tavoitteita tekoälyn saralla, ja AI Forum 2018 -konferenssissa otetaan kantaa siihen, millaisia tavoitteiden tulisi olla. Suomi on aktiivinen tekoälyä koskevien toimien edistämisessä, ja haluamme tuoda osaamistamme näkyviin EU-tasolla, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä. 

Paneelikeskustelut paneutuvat Euroopan vahvuuksiin

Konferenssin pääpäivä 9. lokakuuta alkaa paneelikeskusteluilla, joiden teemana on Euroopan strategia tekoälyn soveltamisessa. Keskusteluissa pohditaan, miten Euroopan vahvuudet eroavat muista alueista, kuten Kiinasta ja USA:sta. Lisäksi pureudutaan siihen, miten Euroopassa voidaan tukea yrityksiä, joiden liiketoiminta perustuu tekoälyyn. 

Jo vahvistettuja paneelikeskustelijoita ovat Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, Siemensin ja A.P. Moller - Maerskin hallitusten puheenjohtaja, Allianzin hallituksen varapuheenjohtaja ja Maailman talousfoorumin hallituksen jäsen Jim Hagemann Snabe, data-analytiikkayritys OKRA Technologiesin toimitusjohtaja ja perustaja Loubna Bouarfa, McKinsey Global Instituten johtaja Jacques Bughin, Zalandon perustaja Robert Gentz sekä internet-alan yritys Tencentin Chief Exploration Officer David Wallerstein.

Paneelikeskustelut juontaa European Political Strategy Centren johtaja Ann Mettler. Keskusteluja voi seurata suorana verkkolähetyksenä. Tapahtuma on englanninkielinen.

Esillä myös osaaminen, etiikka ja tutkimus

Konferenssin ohjelmaan kuuluu myös pienempien ryhmien keskusteluja, joissa osallistujat vaihtavat näkemyksiä tekoälystä. Aiheet koskevat muun muassa osaamisen kehittämistä, algoritmien läpinäkyvyyttä, tekoälytutkimusta, julkisen sektorin roolia ja etiikkaa. Lisäksi ministereillä ja yritysjohtajilla on konferenssissa tekoälyä ja kilpailukykyä käsittelevät kokoukset.

Näiden keskustelujen ja kokousten jo vahvistettuja puheenjohtajia ovat University College Corkin professori Barry O’Sullivan, Uumajan yliopiston professori Virginia Dignum, Euroopan komission European Group on Ethics in Science and New Technologies -ryhmän johtaja Jim Dratwa, Cargotecin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen, The Future Societyn perustaja ja johtaja Nicolas Miailhe, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien tekoälyministerin avustaja Cyrus Hodes, Finnish Center for Artificial Intelligence -tutkimuskeskuksen johtaja Samuel Kaski sekä Daimler AG:n ja Nokian hallitusten jäsen Sari Baldauf. Näitä keskusteluja ei lähetetä verkkolähetyksenä.

AI Forum 2018 vaikuttaa EU-valmisteluun

Lähes 20 eurooppalaisen ja lähialueen maan poliittinen johto on edustettuna konferenssissa. Konferenssiin osallistuu Euroopan komission kesäkuussa nimetty High-Level Expert Group on Artificial Intelligence, jonka tehtävänä on tukea EU:n tekoälystrategian valmistelua. Ryhmää vetää Pekka Ala-Pietilä, joka on myös Suomen tekoälyohjelman puheenjohtaja. Lisäksi komission Digitizing European Industry -aloitteen edustajia osallistuu tapahtumaan. 

Tekoälyn luomat mahdollisuudet otetaan huomioon Euroopan komission uudessa viisivuotissuunnitelmassa sekä EU:n monivuotisissa rahoituskehyksissä vuosina 2021–2027. AI Forum 2018 -konferenssin keskustelua hyödynnetään tässä valmistelussa. Konferenssi on syntynyt ministeri Lintilän aloitteesta, ja se tukee myös valmistautumista Suomen EU-puheenjohtajakauteen.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Euroopan komissio järjestävät konferenssin yhteistyössä. Järjestelyihin ovat osallistuneet myös Aalto-yliopisto, VTT ja Teknologiateollisuus. Sosiaalisessa mediassa keskustelua voi seurata tunnisteella #aiforum2018.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin virkamiesavustaja Akseli Koskela, puh. 029 504 8267 (ministerien osallistuminen)
johtava asiantuntija Nina Alatalo, puh. 029 504 7171 (EU-yhteistyö)
asiantuntija Maikki Sipinen, puh. 029 504 7013 (konferenssin sisältö ja ohjelma)
kehittämispäällikkö Jussi Nissilä, puh. 029 504 7052 (Suomen tekoälyohjelma)