Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pk-yritysbarometri: Kansainvälistyneillä pk-yrityksillä parhaat näkymät ja odotukset

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2019 9.02
Tiedote

Pk-yritysten suhdannetilanne on kehittynyt positiivisesti, mutta aiempaa maltillisemmin. Pk-yrityksistä 29 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 15 prosenttia uskoo niiden heikkenevän. Pienten ja keskisuurten yritysten odotukset suhdanteista ovat kuitenkin heikentyneet puolen vuoden takaisesta.

Muutoksen taustalla vaikuttaa viennin oletettu hiipuminen. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. Sen teettivät Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Barometriin vastasi 4 600 pk-yritystä.

– Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten usko tulevaan on vahvinta Tarvitsemme lisää kasvuhakuisia yrityksiä. Yksi keino tähän on edistää yrittäjän ikääntymisestä johtuvia omistajanvaihdoksia, sillä yritysten jatkonäkymillä on yhteys niiden halukkuuteen uudistua ja kasvaa. Pk-yritysbarometrista nähdään lisäksi, että kansainvälisesti suuntautuneilla yrityksillä näkymät ja odotukset ovat edelleen selvästi keskimääräistä paremmat, tulkitsee elinkeinoministeri Mika Lintilä.

– Näkymien heikentymiseen pk-yrittäjäkentässä vaikuttaa ennen kaikkea viennin hiipuminen. Myös rakennusinvestointien määrän oletetaan edelleen vähenevän, pääekonomisti Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä avaa barometrin tuloksia.

–  Pk-yritysten odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat alle hyvän talouskehityksen pitkäaikaisen keskiarvon. Myös investointien heikko kehitys kertoo heikosta uskosta talouden pidemmän aikavälin kehitykseen, Kuismanen jatkaa. 

– Kansainvälisiä yrityksiä lukuun ottamatta investointinäkymät ovat heikentyneet. Tarvitsemme tarkempaa tietoa tekijöistä, jotka pk-yrittäjät kokevat investointien esteeksi. Kasvuhakuisten pk-yritysten investointien ja kasvun rahoituksen tueksi valmistellaan jo käyttöönotettavaksi takausvälineitä, jotka tuovat yritysten käyttöön alkusyksystä noin puolen miljardin euron rahoitusruiskeen, ministeri Lintilä sanoo.

Työvoiman heikko saatavuus erityisesti kasvuyritysten ongelma

– Barometrin tulos henkilöstön määrän kehityksestä on positiivisempi kuin odotukset yleisestä talouskehityksestä, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen toteaa. 

Työvoiman heikko saatavuus on yksi keskeisimpiä tekijöitä, joka estää yrityksiä palkkaamasta lisää henkilökuntaa. Erityisesti voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset ovat törmänneet vaikeuksiin saada työvoimaa. 

Rahoituksen saatavuus entisellään

Yrityksistä 26 prosenttia kertoo ottaneensa ulkoista rahoitusta viimeisen vuoden aikana. Tässä ei ole tapahtunut muutosta edellisen barometrin tuloksiin verrattuna. 45 prosentilla vastanneista on lainaa rahoituslaitoksilta.

– Rahoituksen tarjonta on monipuolistunut. Niiden yritysten määrä, jotka eivät hae rahoitusta, vaikka sille olisi tarvetta, on vähentynyt. Tämä on hyvä asia, sillä edelleen vain kolme prosenttia rahoitusta hakeneista yrityksistä ilmoittaa saaneensa kielteisen rahoituspäätöksen, kertoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Kasvuhakuisten yritysten määrän kehitys pettymys

Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten määrä on pysynyt puolitoista vuotta samana, mutta parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna määrä on laskenut.  

– Kasvavat yritykset pystyvät luomaan enemmän työpaikkoja, ja Suomi tarvitsee lisää työnantajayrityksiä, Malinen sanoo.

Pk-yritysbarometri on Suomen Yrittäjien, TEM:n ja Finnveran kahdesti vuodessa tekemä kyselytutkimus pienten ja keskisuurten yritysten taloudellisesta asemasta.

Yli puolet pk-yrityksistä kokee osaavan ja yrityksen tarpeita vastaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan ainakin jossain määrin kasvua. 

Pk-yritysbarometri

Tutustu myös tuoreeseen Yrityskatsaukseen, joka käsittelee erityisesti innovatiivisten ja voimakkaasti kasvavien pk-yritysten rahoitusta.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo, TEM, p. 029 504 8084, [email protected]
pääekonomisti Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät, p. 050 356 0705, [email protected]
ekonomisti Petri Malinen, Suomen Yrittäjät, p. 050 434 5952, [email protected]
liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä, Finnvera Oyj, p. 029 460 2576, [email protected]