Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Avartti-ohjelmassa kunnostautuneille nuorille tunnustuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2019 12.06
Tiedote

Yhteensä 47 nuorta palkittiin Avartti-tunnustuksilla osallistumisesta kansainväliseen harrastusohjelmaan. Kultaisia tunnustuksia jaettiin neljä, hopeisia 23 ja pronssisia 20. Tunnustukset jakoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho torstaina 24. tammikuuta Helsingissä.

- Viimeisimmässä Nuorisobarometrissä selvitettiin ensimmäistä kertaa nuorten kokemuksia oppimisesta koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä. Barometrin mukaan nuoret katsovat oppineensa joitakin asioita selvästi enemmän koulun ulkopuolella kuin koulussa, sanoo nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho.

- Nuorten vapaa-ajasta harrastuksineen ja kavereineen on muodostunut merkittävä koulussa opittavien tietojen ja taitojen täydentäjä. Harrastukset kasvattavat henkistä pääomaa, mahdollistavat tietojen ja taitojen oppimista sekä tukevat oman elämän hallintaa. Avartti-ohjelma on juuri tällainen harrastus, joka monipuolisuudessaan edistää kokonaisvaltaisesti nuorten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia, ministeri jatkaa.

Avartti-ohjelmalle tämä vuosi on juhlavuosi: ohjelma on ollut tukemassa nuorten harrastustoimintaa 20 vuotta. Ohjelma aloitettiin vuonna 1999 opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämishankkeena.

- Ministeriön nuorisoyksikkö halusi tuolloin painottaa ehkäisevää nuorisotyötä ja tuki kokeiluja uusien toimintamenetelmien löytämiseksi. Avartti-toiminta nähtiin työvälineenä, jonka avulla voitiin tukea nuorten kasvua sekä lisätä aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistamista, sanoo ministeri Terho.

Avartti on kansainvälinen 14–24-vuotiaiden toimintaohjelma, jonka tavoitteena on harrastustoiminnan kautta edistää nuorten osallisuutta, hyvinvointia, uusien tietojen ja taitojen omaksumista, kaveri- ja ystävyyssuhteiden solmimista sekä vastuunottoa kanssaihmisistä ja ympäristöstä. Avartti sopii nuorten kasvua tukevaksi toimintamuodoksi kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöhön. Oppilaitoksissa Avartin avulla on edistetty nuorten kouluviihtyvyyttä ja opiskelumotivaatiota.

Avartin kautta on mahdollistettu muita heikommassa asemassa olevien nuorten osallistuminen harrastustoimintaan integroidusti muiden nuorten kanssa. Yhdessä tekemisellä on lisätty nuorten keskinäistä tutustumista ja vuorovaikutusta sekä tuettu heidän kasvuaan yhteiskunnan aktiivisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi.

Kansainvälisesti Avartti tunnetaan nimellä The International Award for Young People. Vuosittain ohjelmaan osallistuu 1,5 miljoonaa nuorta 130 maassa.

Lisätietoja:
• ohjelmajohtaja Jukka Ruotsalainen, p. 050 343 1143 (Avartti-toimisto) tai asiamies Mikko Varesmaa (Avartti-säätiö), p. 045 851 6572 sekä [email protected]
• Erityisavustaja Toni Ahva, p.050 3557309

Kuvia tilaisuudesta Flickrissä


Tunnustuksen saaneet nuoret tasoineen:

Kulta:
Ella Sirviö, Sotkamo 
Petra Kähkönen, Sotkamo 
Nikke Heikkinen, Vuokatti 
Jesse Määttä, Vuokatti 

Hopea:
Heikki Harjukelo, Oulu 
Gholami Gholam Abbas, Jyväskylä 
Huseini Mohammad-Reza, Jyväskylä 
Hosseini Akbar, Jyväskylä 
Amin Yousuf, Jyväskylä  
Tatu Jokelainen, Kajaani 
Markus Oikarinen, Kajaani 
Henri Lindqvist, Kajaani 
Saku Juntunen , Kajaani 
Safari Zamin, Kajaani 
Kazemi Mohammad, Kajaani 
Husseini Besmellah, Kajaani 
Ghasemi Jamil, Kajaani 
Sharifi Sohrab, Kajaani 
Heydari Ismat, Kajaani 
Javanmiri Erfan, Kajaani 
Javanmiri Mehran, Kajaani 
Nazari Yasin, Kajaani 
Vilja Mielonen, Lappeenranta 
Anniina Rissanen, Lappeenranta 
Veera Kaipainen, Sotkamo 
Aliisa Hourula, Sotkamo 
Heljä Saastamoinen, Sotkamo 

Pronssi:
Pauliina Harju, Alavus 
Sofia Kulmala, Alavus 
Miia Liljanko, Alavus 
Jasmin Mäkiviita, Alavus 
Veeti Mäntylä, Alavus 
Jamina Ojanperä, Alavus 
Ville Partanen, Alavus 
Johanna Rannanmäki, Alavus 
Miika Alanko, Rantsila 
Ahmad Sarwar Zainadin, Jyväskylä
Hosseini Sayed Ahmad, Jyväskylä 
Kimmo Vattulainen, Kajaani 
Antti Kaikkonen, Kajaani
Kiia Huotari, Kajaani 
Anni Kurki, Kajaani 
Enni Kurki, Kajaani 
Riina Mäki, Kuluntalahti 
Helmiina Könönen, Lappeenranta 
Sinipilvi Kiiski, Joensuu 
Ronja Roiha, Särkisalmi