Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallitus varautuu pääomittamaan olympiarahastoa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 25.2.2019 10.28
Tiedote
Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

Hallitus esittää vuoden 2019 lisätalousarviossa opetus- ja kulttuuriministeriölle suostumusta, jonka mukaan Olympiarahastolle saa luovuttaa vastikkeetta valtion omistamaa osakevarallisuutta enintään 20 miljoonalla eurolla edellyttäen, että vastaava yksityinen rahoitus on ennen luovutusta toteutunut. Nuorisotyöhön esitetään lisämäärärahaa internetissä alkavan houkuttelun ja hyväksikäytön (grooming) vastaisiin toimenpiteisiin. Hallitus esittää lisäksi miljoona euroa Museoviraston toimintaedellytysten varmistamiseen.

- Perustettavalla Olympiarahastolla tuetaan suomalaista huippu-urheilua. Olympiarahaston tuottoa käytetään monipuolisesti urheilijan polun tukemiseen, esimerkiksi urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamiseen ja harjoittelun toimintaympäristöjen kehittämiseen paraurheilua unohtamatta, sanoo eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Valtion on tarkoitus osallistua rahaston kartuttamiseen vastinrahaperiaatteella. Osakkeita lahjoitettaisiin vuosina 2019—2023 erissä siten, että osakesiirto tapahtuisi aina, kun rahastoon on kertynyt vähintään 4 miljoonaa euroa valtion panosta vastaavaa yksityistä rahoitusta. Valtioneuvoston kanslia päättää, minkä yhtiön osakkeita luovutetaan.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon mukaan erityisesti yksityistä rahoitusta huippu-urheilulle tulee saada lisää. - Olympiarahaston perustaminen ja valtion sitoutuminen asiaan ovat jo iso panostus suomalaisen urheilun tulevaisuuteen. Näin voimme pitkällä tähtäimellä luoda edellytyksiä urheilijoiden ammattimaiselle valmentautumiselle, Terho sanoo.

Lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisyyn lisärahaa

Nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön ehdotetaan lisäystä 300 000 euroa. Määräraha tullaan myöntämään lasten ja nuorten internetissä alkavan houkuttelun ja hyväksikäytön (grooming) vastaisiin toimenpiteisiin. Lisäresursseilla vahvistetaan nuorisotyöntekijöiden digitaalisen tiedonvälitykseen ja sosiaaliseen mediaan liittyvää osaamista sekä kehitetään grooming-ilmiön vastaisia toimintamalleja.

- Nuorisotyön yksi tärkeimmistä tavoitteista on huolehtia siitä, että nuoret saavat toimia turvallisessa ympäristössä myös netissä ja sosiaalisessa mediassa. Julkisuuteen nousseet nuorten häirintä- ja ahdistelutapaukset ja kasvava grooming-ilmiö osoittavat, että tämän tavoitteen saavuttamisessa on vielä paljon tehtävää. Lisämäärärahalla haluamme tarjota nuorisotyöntekijöille lisää osaamista tämän vakavan ja laajalle levinneen ilmiön kitkemiseksi, sanoo nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho.

Lisätietoja: erityisavustaja Toni Ahva, p. 02953 30340