Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Liikunnan tasa-arvotyön Piikkarit-palkinnot Oulun kaupungin liikuntapalveluille ja Nordic Girls’ Camp -toiminnalle

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2018 9.31
Tiedote
Kuvassa Niina Epäilys (Oulun kaupunki), ministeri Sampo Terho sekä Anastasia Olavuo ja Alexandra Naumanen (Nordic Girls’ Camp)

Liikunnan tasa-arvotyön Piikkarit-pääpalkinto, suuruudeltaan 4 000 euroa, on myönnetty Oulun kaupungin liikuntapalveluille. Piikkarit-tunnustuspalkinto, suuruudeltaan 3 000 euroa, myönnettiin Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitolle. Palkinnot jakoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho 4. joulukuuta Helsingissä.

Piikkarit-pääpalkinnon palkintoperustelut:

Oulun kaupungin liikuntapalvelut - teosta sukupuoli- ja yhdenvertaisuusvaikutusten arvioimiseksi liikuntapalveluiden toiminnassa

Oulun kaupungin liikuntapalveluissa toteutetaan vuonna 2018 sukupuoli- ja yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi.  Liikuntapalvelujen keskeinen strateginen tavoite on edistää terveysliikuntaa, hyvinvointiaktiivisuutta ja terveyserojen kaventumista siten, että liikuntapalvelut ovat kuntalaisten käytettävissä iästä, sukupuolesta, varallisuudesta, taidoista tai liikunta-aktiivisuudesta riippumatta.

Perusteluina todetaan, että Oulun kaupungin työ on tärkeää organisationaalisen toiminnan perusrakenteisiin pureutuvaa työtä. Arviointi on erityisen ansiokas, koska se kattaa useita toiminnan eri osa-alueita – palveluiden hinnoittelun, vuorojaon periaatteet ja avustusten laatukriteerit. Vaikutusten arviointityö on olennaista sukupuolten tasa-arvon menestyksekkäälle edistämiselle ja toteutumiselle osana liikunnan edistämisen työtä. Se on myös keskeistä tiedolla johtamisen kannalta. Tästä huolimatta sukupuolivaikutusten arviointia on liikuntaorganisaatioissa toteutettu vielä marginaalisesti. Teko toimii hienona esimerkkinä myös muiden kuntien liikuntapalveluille sekä liikunta-alan organisaatioille laajemminkin.

Tunnustuspalkinnon palkintoperustelut:

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto - Nordic Girls’ Camp -teosta

Nordic Girls’ Camp on yhteispohjoismainen projekti, jolla aktivoidaan 12–20-vuotiaita tyttöjä mukaan amerikkalaiseen jalkapalloon leiritoiminnan kautta. Tänä vuonna järjestetyille ensimmäisille leireille osallistui yhteensä 80 nuorta harrastajaa ja pääosin naisista koostunut leirihenkilöstö.

Perusteluissa todetaan, että teko on hyvin merkityksellinen ja vaikuttava perinteisesti erittäin maskuliinisen amerikkalaisen jalkapallon kontekstissa. Toisin sanoen teolla on iso merkitys tyttöjen ja naisten toiminnan lisäämiseksi ja kehittämiseksi amerikkalaisessa jalkapallossa. Teon arvoa nostaa myös sen transnationaalinen luonne; leiritoiminta toteutetaan yhdessä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan lajiliittojen kesken.

Taustaa palkinnosta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuodesta 1995 alkaen myöntänyt Piikkarit-palkinnon liikunnan sukupuolten välisen tasa-arvon ja moniarvoisuuden edistämiseksi. Piikkarit-palkinto perustuu vuonna 1995 julkistettuun liikunnan ja urheilun sukupuolten välistä tasa-arvoa pohtineen työryhmän raporttiin Piikkareilla - nopeammin, korkeammalle ja tasa-arvoisemmin. Palkinnot on siitä alkaen vuosittain luovutettu eri tavalla tasa-arvotyötä tekeville hankkeille, yhteisöille, tapahtumille tai yksityishenkilöille.

Piikkarit-pääpalkinnon ovat aiemmin saaneet kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa (vuonna 1995), TUL:n naistoiminta (1996), Oulun Pyrintö ry (1997), Suomen Invalidien Urheiluliiton Doorikset-naisprojekti (1998), Oulun Liikunnaiset-ryhmä (1999), Kansainvälinen Naisten Tapaamispaikka ry (2000), SLU:n hallituksen jäsen Birgitta Kervinen (2001), filosofian tohtori Arto Tiihonen (2002), Naisten Kymppi -tapahtuma (2003), Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat ry:n toiminnanjohtaja Maija Innanen (2004), Skolornas Stafettkarneval (2005), Suomen Ampumaurheiluliitto ry (2006), Tellervo Haapaniemi-Koskinen (2007), Suomen Pesäpalloliitto ry (2008), KTM Pirjo Rusanen (2009), tutkimuspäällikkö Kaisu Laasonen (2010), Kari Uotila (2011), Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitos (2012), Suomen Suunnistusliitto ry:n puheenjohtaja Kirre Palm (2013), Kansainvälinen naisliikuntaverkosto (IWG) (2014), Kirsti Partanen (2015), Valmentaa kuin Nainen –hanke (2016) ja YLE:n liikunnan tasa-arvoteko (2017). Piikkarit-pääpalkinnon lisäksi on myönnetty tunnustuspalkintoja ja kunniamainintoja.

Lisätietoja:

- kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, OKM, p. 02953 30054