Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kirjoituksia digistä osa 2,
Digikärkihankkeille kiitosta poikkihallinnollisuudesta ja alustamaisuudesta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 19.6.2018 12.26
Kolumni
Anu Vehviläinen.

Pääministeri Sipilän hallitus kohdensi vaalikauden alussa Digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihankkeelle 100 milj. euroa. Rahoitusta on käytetty strategisesti merkittäviin digihankkeisiin. Valtiovarainministeriö tilasi ICT-alan tutkimus- ja konsultointiyritys Gartnerilta arvion rahoitetuissa hankkeissa tehtyjen ratkaisujen ja teknologiavalintojen kestävyydestä tulevaisuutta ja jatkokehitystä ajatellen. Kuinka digikärkihankkeissa lopulta onnistuttiin ja mitä voisimme ottaa opiksi tulevia vuosia varten?

Julkishallinnon digiä kehitetään #yhdessä

Arvioinnin pohjalta voimme sanoa onnistuneemme digikärkihankkeiden poikkihallinnollisuudessa. Gartnerin mukaan hankkeet edistävät sekä hallinnonalat ylittävää että julkisten ja yksityisten toimijoiden välistä digitaalista toimintatapaa.

Poikkihallinnollisuuden lisäksi hankkeiden joukosta löytyi alustamaisuutta eli monenkeskeisiä ja kokonaisia ekosysteemejä edistäviä hankkeita. Ekosysteemissä kaikilla toimijoilla on yhteinen päämäärä, jota edistetään yhteistyössä. Gartnerin arvion mukaan erityisesti panostukset yhteiseen tietopohjaan ja digitaaliseen infraan vievät julkishallinnon digitalisaatiota eteenpäin kokonaisuutena.

Arvio korostaa myös tarvetta varmistaa, ettei hankevaiheen jälkeen palata aiempiin lokeroihin. Riski tälle on olemassa, vaikka itse hankkeessa olisikin löytynyt toimivat työtavat yli rajojen. Käytäntöjä toiminnallisten kokonaisuuksien kehittämiselle ja hallinnalle tulee kehittää eteenpäin kärkihankekokemusten perusteella.

Arvioinnin kohteena oli 13 kärkihankerahoituksella toteutettavaa hanketta, kuten tulorekisteri, virtuaalisairaala, omahoito, valtionavustusten digitalisointi ja sähköinen asunto-osakerekiseri. Kärkihankerahoitusta on osoitettu kaikkiaan 17 digihankkeeseen.

Haasteina jatkuvuus ja omistajatahon löytäminen

Gartnerin mukaan yleinen haaste julkishallintojen digitalisaatiossa on jatkuvuuden puute. Hallitusten vaihtuessa ohjelma ja prioriteetit voivat muuttua. Hyvin käynnistynyt työ voi jäädä kesken. Kärkihankerahoitus on turvattu vain vaalikaudeksi, vaikka jotkut aiheet ovat sellaisia, että ne vaatisivat pidempiaikaista tai jatkuvaa kehittämistä.

Arvioinnin mukaan jatkuvuuden varmistamista ja nopeampaa liikkeellelähtöä edistäisi, jos käytössä olisi menetelmä, jolla työstetään poikkihallinnollisia haasteita jo ennen hankkeiden asettamista. Tähän tarpeeseen onkin jo vastattu Ekosysteemifoorumilla. Hallitus päätti poikkihallinnollisen ja osallistavan foorumin käynnistämisestä reilu vuosi sitten puolivälin riihessä. Valtioneuvoston kanslia vastaa Ekosysteemifoorumin koordinoimisessa. 

Julkisen johtamisen kannalta voisi todeta, että hallinnon rajat ylittävä asiakasnäkökulma ei synny helposti tai itsestään, mutta vuoropuhelun ja rahoituksen avittamana tällaisia ratkaisuja saadaan aikaan. Poikkihallinnollisissa hankkeissa myös pelätään helposti omistajan elinkaarivastuuta, kun hanke ei rajoitu vain organisaation omaan ydintoimintaan.  

Digin hyväksyttävyys kasvaa vain arjen tekojen kautta

Koko julkisen hallinnon käyttöön tarkoitettujen palveluiden, kuten Suomi.fi:n ja palveluväylän, käyttö oli Gartnerin tarkastelemissa hankkeissa sivuosassa. Osaltaan varmasti siitäkin johtuen, että Suomi.fi –palvelut valmistuivat vasta kärkihankerahoituksella toteutettujen hankkeiden aikana. Joka tapauksessa jo valmistuneiden hankkeiden laajamittaisen levittämisen osalta on vielä paljon tehtävää.

Olennaista on pitää mielessä, että julkisia digipalveluita tuotetaan iloksi ja hyödyksi kansalaisille, yrityksille ja yhteisöille. Tarvitsemme saavutettavia, ymmärrettäviä ja helppokäyttöisiä digipalveluita. 

Digihankkeiden vaikuttavuus mitataan siinä, kuinka laajasti tuotoksia pystytään hyödyntämään. Asiakkaiden kokemus palveluista ratkaisee lopulta onnistumisemme.

Gartnerin arviointi

Voit lukea lisää Gartnerin arvioinnista myös VM:n hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkan kolumnista vm.fissä

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Avaan Kirjoituksia digistä –blogisarjassa sitä, mistä digitalisaatiossa on kyse. Lue täältä myös ensimmäisen kirjoitukseni aiheesta, jossa käsittelen tieto- ja kyberturvallisuutta. Kirjoituksia digistä -sarja julkaistaan myös blogeina Suomidigissä.

Anu Vehviläinen Digitalisoituminen Hallintopolitiikka Julkisen hallinnon ICT Kärkihankkeet