Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunnassa huippukokousten asioita

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 15.6.2018 10.04
Tiedote 308/2018

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan perjantaina 15. kesäkuuta muun muassa kesäkuun Eurooppa-neuvoston ja Eurohuippukokouksen asioita.

Osana valmistautumista 28. kesäkuuta järjestettävään Eurooppa-neuvostoon ministerivaliokunta keskusteli muuttoliikkeestä sekä sotilaallisen liikkuvuuden toimintasuunnitelmasta. Suomi suhtautuu myönteisesti sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen. EU-ministerivaliokunta käsitteli niin ikään huippukokouksen agendalla olevaa EU:n seuraavaa monivuotista rahoituskehystä. Eurooppa-neuvostolta odotetaan linjausta kehysratkaisun tavoiteaikataulusta.

Eurohuippukokous 29. kesäkuuta käsittelee talous- ja rahaliitto EMU:n kehittämistä.  EU-ministerivaliokunta linjasi, että Suomi voi tukea yhteisen kriisinratkaisurahaston varautumisjärjestelyn perustamista EVM:n yhteyteen. Sen aloittaminen on mahdollista kuitenkin vasta, kun pankkisektorin riskit ovat merkittävästi vähentyneet ja tasaantuneet.    

EU-ministerivaliokunta käsitteli myös EU:n vuoden 2019 talousarviota sekä linjasi Suomen reunaehtoja Kreikan sopeutusohjelman jatkotoimiin liittyen. Kreikan sopeutusohjelma päättyy 20. elokuuta, ja euroryhmän on tarkoitus sopia sitä ennen mahdollisista Kreikan velkahuojennuksista.

EU-ministerivaliokunta linjasi myös, että koska Minskin sopimuksen toimeenpano ei ole edennyt, Suomi pitää perusteltuna jatkaa rajoittavia toimenpiteitä, jotka on asetettu Venäjän Ukrainan tilannetta epävakauttavien toimien johdosta. Tilannetta tarkastellaan puolen vuoden välein.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Maatalous- ja kalastusneuvosto (18.–19.6.)
  • Työllisyys-, sosiaalipolitiikka- ja terveysneuvosto (21.–22.6.)

Maatalous- ja kalastusneuvoston tärkeimmät asiat ovat yhteisen maatalouspolitiikan uudistaminen sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskeva lainsäädäntöehdotus.

Työllisyys-, sosiaalipolitiikka- ja terveysneuvoston on määrä hyväksyä yleisnäkemykset sosiaaliturvan koordinaatioasetuksesta sekä direktiiveistä koskien työ- ja yksityiselämän tasapainoa sekä avoimia ja ennakoitavia työoloja. Lisäksi ministerit keskustelevat eurooppalaisesta ohjausjaksosta sekä EU-yhteistyön tulevaisuudesta terveysalalla.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia