Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä tapasi Argentiinan varapresidentti Gabriela Michettin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.9.2018 14.19
Tiedote 396/2018

Pääministeri Juha Sipilä ja Argentiinan varapresidentti, senaatin puheenjohtaja Gabriela Michetti tapasivat tänään Helsingissä Säätytalolla. Pääministeri Sipilän isännöimällä vierailulla juhlistetaan Suomen ja Argentiinan suhteiden 100-vuotista taivalta. Argentiina tunnusti Suomen itsenäisyyden ensimmäisenä maana Euroopan ulkopuolella. Sipilä ja Michetti keskustelivat maiden kahdenvälisten suhteiden lisäksi muun muassa vapaakaupan edistämisestä sekä maiden tiivistyvästä kaupallisesta yhteistyöstä. Pääministeri Sipilä korosti yhteistyömahdollisuuksia erityisesti bio- ja metsätaloudessa, koulutuksessa, digitalisaatiossa ja energiassa.

Argentiina toimii parhaillaan G-20-puheenjohtajamaana. Pääministeri Sipilä onnitteli Argentiinaa sen tähänastisesta menestyksestä rakentavana G20-puheenjohtajana. Suomelle osallistuminen G20-yhteiastyöhön etenkin koulutuksen alalla on ollut erittäin mielekästä. Pääministeri Sipilä ja varapresidentti Michetti totesivat myös molempien maiden puolustavan kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää ja monenvälistä yhteistyötä.

Kuvia tapaamisesta

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Jani Raappana, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 306