Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvoston kanslia framsida

Tartuntatautilain muutos lausunnolle – vahvempia keinoja koronavirustilanteen hillintään

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2020 13.34
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt lausunnolle ehdotuksen tartuntatautilain muuttamisesta. Tavoitteena on muuttaa tartuntatautilakia niin, että tartuntataudin torjuntatoimia voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön ilman poikkeusoloja. Osa muutoksista olisi voimassa covid-19-epidemiaan liittyen vain väliaikaisesti.

Tartuntatautilain muutos on lausunnolla 27.9.2020 asti. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle lokakuussa. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee ravitsemistoimintaa koskevat tartuntatautilain säännökset erikseen syyskuun aikana.

Aluehallintovirasto voisi määrätä poikkeuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen

Lakimuutoksen myötä STM ja aluehallintovirastot voisivat puuttua vahvemmin sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden toimintaan määrätyissä tilanteissa. 

Aluehallintovirastot voisivat esimerkiksi velvoittaa kuntaa järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja toisen kunnan asukkaille tai keskittämään potilaiden hoitoa tiettyyn sairaalaan. Näin voitaisiin varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta poikkeuksellisessa tilanteessa.

Hygieniatoimenpiteet velvoittaviksi kaikissa asiakastiloissa

Lakimuutoksella myös vahvistettaisiin toimia, joilla uusien tartuntojen leviämistä voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti estää eri toimijoiden tarjoamissa palveluissa.  

Elinkeinonharjoittajat ovat toteuttaneet jo nyt omaehtoisesti ja viranomaissuosituksia noudattaen useita toimenpiteitä, joilla on pyritty asiakaspalvelutilanteiden turvallisuuteen. Ehdotuksena on, että jatkossa yleiset hygieniatoimenpiteet olisivat lain mukaan velvoittavia kaikissa asiakastiloissa.

Tartuntatautilakiin lisättäisiin määräaikainen pykälä, jossa kunnalle ja aluehallintovirastolle säädettäisiin oikeus päättää toimista koronavirustaudin leviämisen estämiseksi varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Näitä toimia olisivat lasten ja oppilaiden riittävien etäisyyksien ylläpito, hygieniakäytänteiden edellyttäminen sekä tilojen ja pintojen puhdistaminen.

Lähikontaktit asiakastiloissa estettävä tarvittaessa – viimesijaisena keinona viranomainen voisi väliaikaisesti sulkea tilan asiakkailta

Jos alueellinen tautitilanne vaatii, kunta tai aluehallintovirasto voisi tehdä päätöksen, jossa se edellyttää elinkeinonharjoittajaa ryhtymään toimenpiteisiin, joilla estetään lähikontaktit asiakastiloissa. Elinkeinonharjoittaja voisi itse määritellä omaan toimintaansa parhaiten sopivat tavat järjestää palveluja siten, ettei lähikontakteja synny. Sääntelyä sovellettaisiin myös muuhun kuin elinkeinotoimintaan, kuten yhdistysten ja urheiluseurojen toimintaan sekä julkisiin tiloihin (esim. uimahallit).

Jos koronavirusepidemian leviämistä ei voisi enää estää muilla keinoin, kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitetun elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan tilan määräajaksi osittain tai kokonaan. Kynnys asiakastilojen ja osallistujien käyttöön tarkoitettujen tilojen käytön kieltämiseen olisi korkea. Sulkeminen voisi koskea ainoastaan toimintoja, joissa olisi erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle. Toimialat, joita tällainen päätös voisi koskea olisivat muun muassa esittävien taiteiden esittämiseen sekä urheilun seuraamiseen tarkoitetut katsomot, nähtävyydet ja teemapuistot sekä liikunta- ja urheilutilat.

Sääntelyä ei sovellettaisi yksityis- ja perhe-elämään kuuluvaan toimintaan eikä uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen, eikä myöskään julkisen vallan käyttönä pidettävään toimintaan.

Myös henkilöliikenteessä noudatettava tiettyjä hygieniavaatimuksia

Lisäksi säädettäisiin vastaavista hygieniavaatimuksista poikkeuksellisen epidemian leviämisen estämiseksi myös henkilöliikenteessä. Jos näillä hygieniakäytänteillä ei voitaisi estää epidemian leviämistä, matkustajamääriä voitaisiin rajoittaa viranomaispäätöksellä.

Lisätietoja

Tartuntatautilainsäädäntö ja hallituksen esitys yleisesti: hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen, STM, p. 0295 163 239, [email protected].
Elinkeinotoimintaa koskeva sääntely: hallitusneuvos Liisa Huhtala, TEM, p. 0295 047 062, [email protected].
Liikenteen palveluja koskeva sääntely: yksikön johtaja Maria Rautavirta, LVM, p. 0295 342 564, [email protected].
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon ala: lainsäädäntöneuvos Eerikki Nurmi, OKM, p. 0295330234, [email protected].

Ruotsinkielinen lausuntopyyntömateriaali julkaistaan lausuntopalvelussa keskiviikkona 16.9. Sen lausuntoaika päättyy 1.10.2020.