Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvoston kanslia framsida

STM ja THL tiedottavat
Yli 67 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2021 10.00
Tiedote 273

Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 83 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, ja 67 prosenttia kaksi rokoteannosta. Toisen annoksen rokotuskattavuus on kaikissa yli 60-vuotiaiden ikäryhmissä yli 86 prosenttia. Ikäryhmässä 50–59-vuotta kattavuus on jo lähes 82 prosenttia ja 40–49-vuotiailla yli 73 prosenttia.

Tähän mennessä annetut rokotukset suojaavat erittäin hyvin ikääntyneitä sekä niitä vakavalle taudille alttiita, joiden sairastumisen riski on korkein. Jo yksi rokotuskerta on vähintään puolittanut ilmaantuvuuden kussakin ikäryhmässä. Verrattuna rokotettuihin henkilöihin, rokottamattomalla on selvästi suurempi riski saada tartunta ja myös oireinen koronavirustauti.

Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (6.–19.9.) uusia koronavirustartuntoja ilmaantui 107 sataatuhatta asukasta kohden, mikä on 27 prosenttia vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana, jolloin tartuntoja ilmaantui 146 sataatuhatta asukasta kohden. Tapausmäärien lasku jatkuu, viikolla 37 todettiin 2 788 tartuntaa, kun edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 3 130.

Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia. Erikoissairaanhoidossa oli 19.9. yhteensä 78 potilasta, joista 57 oli hoidossa vuodeosastoilla ja 21 potilasta teho-osastolla. Tehohoitopotilaiden määrä on nyt kääntynyt selvään laskuun, mutta muuten sairaalakuormitus on pysynyt viimeisten viikkojen aikana melko vakaana. Kuormitus on elo-syyskuun aikana ollut noin kolmasosa kevään 2021 huippujaksoihin verrattuna. Tautiin liittyviä kuolemia oli 22.9. mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 062.

Vaikka rokotettujen infektiot ja sairaalataakka ovat laskeneet, rokottamattomilla tai vain osittaisen rokotussuojan omaavilla esiintyy vielä paljon tartuntoja. Rajoitusten vähentäminen ja väestön lisääntyvät kontaktit lisäävät myös rokottamattomien kontakteja. On tärkeää, että koronavirustesteihin hakeudutaan edelleen sosiaali- ja terveysministeriön testaus- ja jäljitysstrategian mukaisesti.

Epidemiologista tilannetta seurataan viikoittain. Tilannekatsaus julkaistaan torstaisin kello 10.
Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat luettavissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilla.

 

Lisätietoja:

Mia Kontio, johtava asiantuntija, THL, [email protected]
Liisa-Maria Voipio-Pulkki, strategiajohtaja, STM, [email protected] 
Pasi Pohjola, johtaja, STM, [email protected]
Mika Salminen, johtaja, THL, [email protected]
Otto Helve, ylilääkäri, THL, [email protected]