Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvoston kanslia framsida

STM on antanut ohjauskirjeen koronavirusepidemian edellyttämien suositusten ja rajoitusten toteuttamiseen alueilla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2020 10.02
Tiedote 208/2020

Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt ohjauskirjeen koronavirustilanteen hillitsemiseksi tehdyn toimintasuunnitelman toteuttamisesta alueilla. Toimintasuunnitelma toimii ohjeena hybridistrategian mukaisten suositusten ja rajoitusten toteuttamiseen koronavirusepidemian ensimmäisen vaiheen jälkeen. Hallitus valtuutti periaatepäätöksellään 3.9. ministeriön antamaan suunnitelman.

Keskeinen osa toimintasuunnitelmaa ovat tartuntatautilain mukaiset alueelliset toimenpiteet ja rajoitukset sekä palvelujärjestelmän varautuminen.

Tartuntatautilain nojalla vastuu alueellisesta valmistelusta, harkinnasta ja päätöksenteosta on sairaanhoitopiireillä ja kunnilla sekä kuntayhtymillä. Myös aluehallintovirastolla on erikseen säädettyjä tehtäviä sekä vastuu toiminnan valvonnasta. Ahvenanmaan maakunnassa nämä tehtävät ovat pääsääntöisesti maakunnalla ja sen viranomaisilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimii kansallisena ohjaavana asiantuntijaviranomaisena.

Sosiaali- ja terveysministeriö kehottaa 

  • sairaanhoitopiirejä viipymättä käynnistämään toimenpiteet alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi alueellaan sekä varautumaan sen edellyttämiin toimenpiteisiin
  • aluehallintovirastoja huolehtimaan, että sen alueella on varauduttu ja organisoiduttu alueelliseen valmisteluun, harkintaan ja päätöksentekoon. Lisäksi virastoja kehotetaan osallistumaan toimenpiteisiin lakisääteisten vastuidensa mukaisesti
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta osallistumaan alueelliseen organisoitumiseen omien vastuidensa mukaisesti
  • kuntia ja kuntayhtymiä osallistumaan alueelliseen organisoitumiseen omien vastuidensa mukaisesti

Viranomaisten välinen yhteistyö ja niiden välisen tiedonkulun varmistaminen ovat keskeisiä valtioneuvoston hybridistrategian ja toimintasuunnitelman periaatteiden onnistumisen kannalta.

Lisätietoja

osastopäällikkö Tuija Kumpulainen, [email protected]
johtaja Jaska Siikavirta