Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvoston kanslia framsida

Komissiolta uusi päätös pohjoisesta tuesta – vakaa kokonaisuus jatkuu myös tulevina vuosina

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2021 12.34
Tiedote
Maitotila Iisalmessa.

Euroopan komission päätös Suomen pohjoisesta tuesta vuosille 2022-2027 astuu voimaan 1. tammikuuta 2022. Pohjoisen tuen kohteet ja tukimuodot säilyvät ennallaan. Järjestelmä on sovitettu yhteen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tulevan uudistuksen kanssa. 

Pohjoinen tuki perustuu Suomen EU-liittymissopimuksen artiklaan 142 ja siihen pohjautuviin komission päätöksiin. Pohjoisen tuen ja muiden kansallisten tukien avulla voidaan täydentää maatalouden EU-tukijärjestelmiä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että komissio erikseen hyväksyy kansallisten tukien käytön EU:n yhteisen maatalouspolitiikan pelisääntöjen mukaisesti. 

Pohjoisen tuen tavoitteena on ylläpitää maataloustuotantoa Suomen pohjoisilla alueilla. Tukea maksetaan C-tukialueella Keski- ja Pohjois-Suomessa (Lappeenranta-Tampere-Pori -linjan pohjoispuolella) kotieläintaloudelle, kasvinviljelylle ja muille pienemmille tukikohteille. 

Aiempi komission päätös pohjoisesta tuesta on kattanut vuodet 2017-2021, ja Suomi toimitti normaaliin tapaan komissiolle syyskuussa 2021 virallisen esityksensä järjestelmän jatkosta. Komissio antaa jäsenmaille kansallisia tukia koskevat päätöksensä määräaikaisina, jotta tukien yhteensopivuutta EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja sen muutoksiin voidaan määräajoin arvioida. Nyt annettu päätös vastaa sisällöltään Suomen esitystä ja kattaa koko kuluvan EU-rahoituskauden lopun eli vuodet 2022-2027.

Pohjoisen tukea uudistettiin vuonna 2016

Pohjoisen tuen päätöstä uudistettiin vuonna 2016, jolloin muutoksen päätavoitteina olivat tukirakenteen selkiyttäminen ja seurannan yksinkertaistaminen. Komissio antoi tällöin uudistetun pohjoisen tuen päätöksensä vuosille 2017-2021. Tuen tehokas toimeenpano tilatasolla säilyi samalla ennallaan, ja uusi komission päätös vuosille 2022-2027 jatkaa samalla linjalla.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on tyytyväinen uuteen komission pohjoisen tuen päätökseen osana EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kokonaisuutta tulevina vuosina. ”Nyt pitää varmistaa tulevan tukipolitiikan näkymä viljelijöille, jotka kamppailevat parhaillaan todella hankalan markkinatilanteen kanssa. Olemme saaneet juuri Suomen laajan CAP-suunnitelmaesityksen valmiiksi, ja vakaa pohjoisen tuen järjestelmä täydentää sitä erinomaisesti”, ministeri Leppä painottaa.

Arviointiraportti: pohjoinen tuki perusteltu väline

Pohjoisen tuen järjestelmän toimivuutta ja kehittämistarpeita muuttuvassa toimintaympäristössä ja EU-maatalouspolitiikassa tarkastellaan jatkossakin viiden vuoden välein tehtävien arviointiraporttien perusteella. Viimeisin, Pellervon Taloustutkimuksen laatima arviointiraportti on valmistunut kesällä 2021. Arvioinnin keskeinen johtopäätös oli, että tukijärjestelmä on toiminut tavoitteidensa mukaisesti ja on perusteltu väline alueen maatalouden turvaamisessa myös jatkossa.

Valtioneuvosto päättää vuosittain kansallisten tukien tarkemmista ehdoista ja kohdentumisesta komission päätösten ja kansallisten määrärahojen asettamissa rajoissa. Pohjoisen tuen vuotuinen määrä on noin 300 miljoonaa euroa, jolla turvataan erityisesti kotieläintalouden toimintaedellytyksiä C-tukialueella Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Martti Patjas, p. 0295 162 474
erityisasiantuntija Pekka Pihamaa, p. 0295 162 289

Tietoa maatalouden kansallisista tuista MMM:n sivuilla.