Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvoston kanslia framsida

Yrityksille suunnattuja Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitushakuja käynnistetään syksyllä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.5.2021 16.55
Tiedote
Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisia yrityksille suunnattuja rahoitushakuja on avautumassa työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla syksyllä 2021. Hakuja on tarkoitus avata muun muassa energiajärjestelmän murroksen, teollisuuden energia- ja kiertotalousratkaisujen sekä TKI-investointien tueksi.

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

–  Suomen kestävän kasvun ohjelmalla pistetään vauhtia talouden uudelleen käynnistämiseen ja elpymiseen koronakriisin kourista. Ohjelma antaa mahdollisuuden tukea elinkeinoelämän ja yhteiskunnan rakenteiden uudistumista myös pidemmällä aikavälillä. Se tukee ja mahdollistaa yksityisiä investointeja, joiden avulla on mahdollista luoda työpaikkoja ja kestävää kasvua myös tulevaisuudessa, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Rahoituspäätöksiä voidaan tehdä sen jälkeen, kun EU:n neuvosto on tehnyt Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaa koskevan päätöksen ja rahoituksen sisältävä talousarvio on hyväksytty eduskunnassa. Alustavan aikataulun mukaisesti neuvoston odotetaan tekevän päätöksensä suunnitelmasta kesän 2021 aikana. 

Hallitus antaa eduskunnalle vuoden 2021 kolmannen lisätalousarvion 27. toukokuuta. Lisätalousarvioesitykseen sisältyvät ensimmäiset kestävän kasvun ohjelman rahoituserät. Lisätalousarviossa on mukana TKI-investointeihin, kiertotalouteen, luovien alojen rakennetukeen ja kestävään matkailuun liittyvää rahoitusta. 

Rahoitusta tulevat pääosin myöntämään työ- ja elinkeinoministeriö ja Business Finland. Rahoitusta kanavoidaan myös ELY-keskusten ja Energiaviraston kautta. Ohjelman rahoitus on vuosille 2021– 2026. Hauista tullaan tiedottamaan tarkempia tietoja myöhemmin.

Energiajärjestelmän ja teollisuuden energiaratkaisujen investoinneilla mahdollistetaan uusien vähäpäästöisten teknologioiden käyttöönotto

Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteena on tuoda Suomi globaaliksi kärkimaaksi vety- ja kiertotalouden, korkean jalostusarvon biotuotteiden ja päästöttömien energiajärjestelmien ja muiden ilmasto- ja ympäristöratkaisujen alalla, vähentää teollisuuden kasvihuonekaasupäästöjä sekä nopeuttaa muutosta fossiilittomaan liikenteeseen ja lämmitykseen. Tavoitteita edistetään toimilla, jotka mahdollistavat uutta teknologiaa hyödyntävien vähähiiliratkaisujen käyttöönoton.

Syksyllä 2021 on tarkoitus avata yrityksille rahoitushakuja, jotka liittyvät energia-infrastruktuuriin, uusiin energiateknologioihin, vähähiiliseen vetyyn ja hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen sekä prosessien suoraan sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen. Suunnitteilla on avata aiehaku ennen varsinaisia rahoitushakuja. Niin sanottuun vety-IPCEI-prosessiin liittyvä kansallinen haku käynnistyy kuitenkin jo kesäkuussa. 

  • Energia-infrastruktuuriin on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 155 miljoonaa euroa. 
  • Uusiin energiateknologioihin on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 155 miljoonaa euroa.
  • Vähähiilisen vedyn tuotantoon sekä hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 150 miljoonaa euroa.
  • Teollisuuden prosessien suoraan sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 60 miljoonaa euroa.

Tarkoituksena on myös avata myöhemmin rahoitushaku, jolla edistetään fossiilisten polttoaineiden korvaamista tukemalla julkista liikennesähkön, biokaasun ja uusien käyttövoimien jakelu- ja tankkausinfrastruktuuria. Ohjelmakaudelle on varattu rahoitusta 20 miljoonaa euroa. 

Teollisuuden sivu- ja jätevirtojen kierrätyksellä tavoitellaan luonnonvarojen käytön vähentämistä

Syksyyn 2021 mennessä on tarkoitus avata hakuja, joilla vauhditetaan teollisuuden sivu- ja jätevirtojen, kuten akkujen sekä muiden keskeisten materiaalien uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Rahoitus kohdistetaan muun muassa pilotti- ja demonstraatiolaitoksiin, ensimmäisiin kaupallisiin laitosinvestointeihin ja niihin kytkeytyvään TKI-toimintaan.

Tavoitteena on päästä tekemään rahoituspäätöksiä jo vuoden 2021 puolella. Ohjelmakaudelle on varattu rahoitusta 110 miljoonaa euroa.

TKI-rahoituksella tuetaan vähähiilisiä ratkaisuja ja osaamista

Suomen kestävän kasvun ohjelman TKI-rahoitusta kohdennetaan vihreää siirtymää tukeviin hankkeisiin. Digitalisaatiota edistävillä tutkimusinfrastruktuuri-investoinneilla ja uudistuksilla tuetaan innovaatiotoiminnan kehitystä ja osaamistason nostoa.

Vuoden 2021 aikana on tarkoitus avata yrityksille rahoitushakuja veturiyrityshankkeisiin, avainteknologioiden vauhdittamiseen sekä kasvuyritysten innovaatiotoimiin. Tavoitteena on päästä tekemään ensimmäisiä rahoituspäätöksiä jo vuoden 2021 puolella. Jo kesällä 2021 on tarkoitus avata veturiyrityksille kaksivaiheinen haastekilpailu.

  • Veturiyrityshankkeisiin on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 100 miljoonaa euroa. 
  • Veturiyrityshankkeita tukevien avainteknologioiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiin on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 27 miljoonaa euroa.
  • Innovaatioinfrastruktuurien kehityshankkeisiin on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 25 miljoonaa euroa.
  • Innovatiivisten kasvuyritysten tukemiseen on koko ohjelmakaudelle varattu rahoitusta 20 miljoonaa euroa. 

Luovien alojen uudistumisen tuella vahvistetaan alan kilpailukykyä

Syksyllä 2021 on tarkoitus avata rahoitushaku luovien alojen ja tapahtumateollisuuden yritysten kehityshankkeille toimialojen elvyttämiseksi ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Tavoitteena on päästä tekemään rahoituspäätöksiä jo vuoden 2021 puolella. Ohjelmakaudelle on varattu rahoitusta 10 miljoonaa euroa.

Matkailualan digitalisaatiota ja kestävää kasvua edistetään

Vuoden 2021 loppupuolella on tarkoitus avata kestävää matkailua ja digitalisaatiota edistävä haku, jonka koko ohjelmakauden rahoitus on viisi miljoonaa euroa. Rahoituksella on tarkoitus vahvistaa matkailuyritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyötä.
  
Yrityksille ja tutkimusorganisaatioille myönnettävän rahoituksen lisäksi matkailualan kestävää kasvua tuetaan Visit Finlandin kautta yhteensä 15 miljoonalla eurolla.

Myöhemmin avautuvia rahoitushakuja yrityksille

Business Finlandin vähähiilisyyttä, kiertotaloutta ja digitaalista uudistumista sekä teollisen palveluviennin kasvattamista tukevaan ohjelmaan tulee rahoitusta 4 miljoonaa euroa. Terveys- ja hyvinvointiosaamisen ja –teknologioiden kärkiohjelmaan on tulossa lisärahoitusta 4 miljoonaa euroa.

Myöhemmin käynnistetään mikroelektroniikkaa (15 milj. euroa) ja 6G:n, tekoälyn ja kvanttilaskennan kehittämisympäristöjä (10 milj. euroa) koskevat haut. ELY-keskusten pienten yritysten kasvun kiihdyttämisohjelmaan tullaan ohjaamaan lisärahoitusta 10 miljoonaa euroa. 

Eri toimenpiteisiin kohdennettavan rahoituksen määrä täsmennetään tarvittaessa Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaa koskevan neuvoston päätöksen ja vuonna 2022 vahvistuvan enimmäisrahoitusosuuden mukaisesti.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, p. 029 504 7228
hankejohtaja Mikko Vähä-Sipilä, TEM, p. 029 504 7166
teollisuusneuvos Sampsa Nissinen, TEM, p. 029 504 7189

Euroopan unionin rahoittama – NextGenerationEU