Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvoston kanslia framsida

Pääministeri Marinin hallituksen tulevaisuusselonteon valmistelu on käynnistynyt

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 1.7.2020 10.08
Tiedote 465/2020

Valtioneuvoston seuraavan tulevaisuusselonteon valmistelu on käynnistynyt poikkeuksellisen koronakevään aikana. Tulevaisuusselonteon tehtävä on tunnistaa päätöksenteon kannalta tärkeitä, tulevaisuudessa erityistä huomiota vaativia asioita, ja se toimii keskustelunavauksena seuraaville vuosille. Selonteon valmistelulle on asetettu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii pääministeri Sanna Marinin valtiosihteeri Mikko Koskinen.

Selonteko annetaan kahdessa osassa dialogisuuden ja osallistamisen edistämiseksi. Ensimmäisessä osassa luodaan kokonaiskuvaa tulevaisuuden toimintaympäristöstä Seuraavien sukupolvien Suomi-skenaariotyön kautta. Skenaariotyössä kartoitetaan yhteiskunnallisia, teknologisia, taloudellisia, ympäristöllisiä ja poliittis-lainsäädännöllisiä muutoksia, niihin liittyviä epävarmuuksia ja niiden vaihtoehtoisia kehityskulkuja tulevaisuuteen niin Suomessa kuin kansainvälisessä toimintaympäristössä. Selonteon toisessa osassa valtioneuvosto avaa kohdennetusti jonkin tai jotkut skenaariotyössä esille nousseista ilmiöistä, sekä mahdollisia ratkaisujen suuntia.

Tavoitteena on, että tulevaisuusselonteon ensimmäinen osa on myös jatkossa kokonaiskuvaa luova skenaariotyö seuraavien sukupolvien Suomesta. Se toimii viitekehyksenä jatkuvalle toimintaympäristön seurannalle ja tilannekuvalle, antaen meille laajempaa ymmärrystä skenaarioiden toteutumisesta.

Ministeriöiden yhteinen ennakointityö, ennakointiluotsi ja laaja yhteistyö valmistelun tukena

Tulevaisuusselonteon valmistelu kiinnittyy aiempaa vahvemmin ministeriöiden yhteiseen ja jatkuvaan ennakointiin vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Rakennamme yhteistä ymmärrystä tulevaisuuden toimintaympäristöstä seuraavien sukupolvien Suomi-skenaariotyön kautta. Keskeistä skenaariotyölle on laaja osallistavuus, yhteiskehittäminen ja yhteistyö. Yhteistyötä tehdään mm. eri hallinnonalojen, kansallisen ennakointiverkoston, alueiden ja maakuntien, kansallisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden sekä ennakointiluotsin kanssa, joka asetettiin uudelleen vuosille 2020-23.

Ennakointiluotsin keskeinen tavoite on kehittää ja vahvistaa ennakoinnin kytköksiä päätöksentekoprosesseihin. Ennakointiluotsi toimii mm. tulevaisuusselonteon ulkopuolisena neuvonantajaryhmänä ja tukee kansallisen ennakoinnin yhteistyötä ja sen kehittämistä. Ennakointiluotsin puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Mikko Koskinen ja sen työtä valmistelee ja tukee valtioneuvoston kansliaan nimitetty sihteeristö.

50 dialogia Suomen tulevaisuudesta valmistelun tueksi

Valtioneuvoston kanslia järjestää yhteistyössä Erätauko-säätiön kanssa 50 dialogia Suomen tulevaisuudesta osana tulevaisuusselontekotyötä. Keskusteluita järjestetään Erätauko-menetelmällä eri puolilla Suomea etäyhteyden avulla sekä tilanteen salliessa fyysisinä kokoontumisina yhteistyössä alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa.

Dialogeihin kutsutaan eri sukupolvia (erityisesti nuoria) ja sukupuolia, eri taustoista tulevia ja erilaista arkea eläviä. Tavoitteena on, että erityisesti he, jotka yleensä eivät syystä tai toisesta osallistu tulevaisuuskeskusteluun, tulevat mukaan pohtimaan Suomen tulevaisuutta. Keskusteluiden ja osallisuuden vahvistamisen avulla vahvistamme myös Suomen tulevaisuutta. Erätauko-keskustelut vahvistavat palautteen mukaan ihmisten välistä luottamusta, luottamusta instituutioita kohtaan ja yhteiskunnallista resilienssiä.

Lisätietoja: strategiajohtaja Seppo Määttä, p. 0295 160 598 ja tulevaisuusselonteon pääsihteeri Jaana Tapanainen-Thiess, p. 050 4066871, valtioneuvoston kanslia

Sanna Marin hallitus