FI EN

Pääministeri Katainen 26.3.2013

Valtioneuvoston viestintäosasto 4.4.2013 15.11
Puhe -

Päivää hyvät osallistujat. Hienoa, että näin moni on halunnut viettää aurinkoista päivää pohtimalla sitä, mitä Euroopan pitäisi olla, ja erityisesti sitä, mitä me haluamme Euroopalta.

Tämä puhe on omaa jäsentelyäni, henkilökohtainen mielipiteeni siitä, mitä Euroopalta odotan ja kuinka Eurooppaa pitäisi kehittää. Toivon, että tämä tilaisuus omalta osaltaan toimisi koko Suomessa keskustelun vauhdittajana. Niin kuin Teija Tiilikainen juuri totesi, hallitus antaa EU-selonteon eduskunnalle. Toivon, että EU-selontekoon johtava prosessi olisi mahdollisimman vilkas ja keskusteleva eri puolilla Suomea. Toisaalta sitten kun selonteko on annettu, keskustelu jatkuu.

Kysymys on siis siitä, mitä me haluamme Euroopalta ja Euroopan alueelliselta integraatiolta. Talouskriisi on ymmärrettävästi peittänyt alleen tämän keskustelun. Talouskriisin hoito ja ne välineet, joilla kriisiä on hallittu, ovat olleet itse kullekin erittäin vaikeita. Kukaan ei oikeastaan haluaisi hoitaa kriisiä, mutta tätä hoitamista on pakko tehdä. Mutta olisi väärin, jos talouskriisin hoito värittäisi koko kuvan siitä, mitä Euroopan alueellinen integraatio voisi tarkoittaa.

Aivan alkuun alueellisesta integraatiosta joitakin ajatuksia: Mitä muuta Eurooppa on kuin talouskriisin hoitoa ja mitä se voisi olla? Minkä takia me olemme olleet alueellisen integraation kannattajia ja olemmeko sitä edelleen tulevina vuosina? EU on ainutlaatuinen alueellisen integraation muoto koko maailmassa. EU ei ole vain vapaakauppa-alue, vaan se on perustellusti arvoyhteisö. Kaikki, jotka ovat liittyneet unioniin, ovat halunneet allekirjoittaa sen, että olemme arvoyhteisö. Ei pelkästään vapaakauppa-alue, vaan arvoyhteisö.

Totta kai eri ihmiset ja eri maat painottavat joitakin arvoja enemmän kuin toiset, mutta on selvästi nähtävissä, että Euroopassa on hyvin laajalti jaettu yhteinen arvopohja. Tämä on mielestäni hyvin kiinteä osa myös tulevaisuudessa Euroopan alueellista integraatiota. Alueellinen integraatio on suosittu teema muuallakin kuin Euroopassa. Vierailin Chilessä alkuvuodesta ja juttelin siellä muutamien presidenttien ja hallitusten päämiesten kanssa heidän käsityksestään alueellisen integraation merkityksestä. Myönteisesti vapaakauppaan suhtautuvien, pääsääntöisesti terveen taloudenpidon maiden ryhmällä – niin sanotulla Tyynenmeren allianssilla – on halu integroitua alueellisesti sen takia, että maat kokevat, että alueellisesta integraatiosta on hyötyä. Ei vain kaupan suhteen vaan myös laajemmin. Olemme nähneet myös vahvaa, alueellista integroitumista arabimaailmassa. Arabiliitto on tiivistynyt erityisesti Syyrian kriisin aikana. Siellä yhtenä motiivina alueelliseen integraatioon on vakauden ja turvallisuuden vahvistaminen. Myös Afrikan unioni on kehittymässä oleva alueellisen integraation muoto. Olemme kuulleet suunnitelmia myös Euraasian unionista. Joka puolella näyttää siis olevan tahtoa integroitua alueellisesti. Ja joka puolella on osittain samanlaisia mutta erilaisista lähtökohdista kumpuavia ”draivereita” alueelliselle integraatiolle.

EU on ollut rauhan projekti, niin kuin hyvin tiedämme, mutta en usko, että tämä riittää meille, kun katsomme EU:n tulevaisuutta ja Euroopan integraation jatkokehittämistä. Alueellisen integraation taustalla on ajatus siitä, että yhdessä tekeminen lähentää valtioita toisiinsa. Yhdessä tekeminen tiivistää kanssakäymistä ja yleensä myös kirkastaa yhteisiä tavoitteita. Se säästää vaivaa ja rahaa. Näin pienen maan edustajan kannalta ajateltuna alueellinen integraatio on lisäksi poliittisen vaiku-tusvallan kasvattamisen väline. Olemme samassa pöydässä päättämässä yhteisistä asioista, ja meillä on suurempi sananvalta kuin siinä tapauksessa, että yrittäisimme tulla vain Suomen kokoisena maana toimeen toisten maiden kanssa.

Ilmassa on täysin ymmärrettävästi play out -väsymystä. Talouskriisi on nostanut esiin ääripäät, jotka hallitsevat tällä hetkellä eurooppalaista keskustelua. Joissakin tapauksissa se on johtanut äärimmäisiin kannanottoihin. Vakavasti otettavat vaikuttajat käyttävät kieltä, joka ei ole vain epäkohteliasta, vaan nostaa esiin kysymyksiä siitä, miten me arvostamme toisia ihmisiä ja toisia kansoja Euroopassa. Tämä on ehkä ääriajattelun huolestuttavin piirre. Myös Suomessa on nähty ja kuultu sellaisia kannanottoja, joissa suhtaudutaan hyvin suuresti halveksuen toisten maiden kansalaisiin. Mietin vain sitä, että suhtautuivatko näiden esittäjät 1990-luvun alussa meihin ”pohjoisen tolloina”, jotka ajoivat itsensä pankkikriisiin ja velkakriisiin ja jotka eivät osanneet hoitaa omia hommiaan hyvin. Me emme tietenkään saa antaa tällaiselle äärikeskustelulle sijaa, vaan meidän pitää olla keskustelussa mukana kertomassa näkemyksiämme siitä, mitä me haluamme Euroopalta ja Euroopan integraatiolta tulevina vuosina.

Ekstremisteissä on niitä, joka ajattelevat, että EU on turha ja paha, ja niitä, jotka ajattelevat, että hinnalla millä hyvänsä kaikki yhteisvastuulliseksi ja kaikki solidaariseksi. Mutta on Eurooppa ja ylipäänsä tulevaisuuskeskustelu jaettavissa tällaiseen kahteen äärimmäiseen leiriin? Varmasti kannattajia löytyy joka lähtöön, mutta Suomella olisi mielestäni rooli, jota me voisimme tarjoilla tähän keskusteluun Euroopan tulevaisuudesta, nimittäin maltillinen, integraatiomyönteinen keskilinja. Minusta Suomelle sopisi meidän omien lähtökohtiemme ja intressiemme sekä Euroopan tulevaisuuden kannalta ajatellen maltillinen, integraatiomyönteinen keskilinja.

Käyn seuraavassa läpi 10 teesiä, joissa määrittelen, mitä odotan Euroopalta ja mitä itse pidän tärkeänä ja minkä puolesta olen valmis tekemään työtä. Avainsana ja ehkä katto-otsikko näille 10 teesille on reilu integraatio: meidän pitää kantaa huolta siitä, että alueellisessa integraatiossa omistajuus säilyy ja että kaikki voivat kokea tämän projektin reiluna.

Ensimmäinen asia on sääntöjen noudattaminen. Me olemme osittain kriisissä sen takia, että kaikki eivät ole noudattaneet niitä sääntöjä, joita he ovat luvanneet noudattaa. Tämä horjuttaa integraation reiluuden tunnetta. Tämän kriisin aikana olemme uudistaneet EU:ta ja erityisesti rahaliittoa hyvin, hyvin syvällisesti. Nyt on kysymys siitä, kuinka hyvin me eurooppalaiset sitoudumme itse luomiimme uusiin sääntöihin eli niihin lupauksiin, joita olemme toisillemme antaneet. Nämä uudet säännöt eivät ole mitään periaatteita, vaan ne ovat sääntöjä esimerkiksi terveestä taloudenpidosta. Parin kolmen viime vuoden aikana tekemämme uudistukset ovat muuttaneet ja vahvistaneet unionia ja erityisesti rahaliittoa perinpohjaisesti. Niitä ei ole tehty huvikseen, vaan hyvästä syystä. Me olemme paikanneet virheitä ja korjanneet heikkouksiamme. Sen takia nyt on tärkeää, että sitoudumme näihin uusiin sääntöihin.

Viikonlopun aikana tapasin kansainvälistä mediaa Saariselällä. Kun puhuin reilusta integraatiosta ja sääntöjen noudattamisesta, CNNn tähtitoimittajana tunnettu Richard Quest sanoi, että ”you’re a hard liner”. Vastasin: ”No, I’m a fair liner”, koska voiko olla kovan linjan edustaja, jos arvostaa oikeusjärjestelmää? Sääntöjen noudattaminen on demokraattisen kehityksen A ja O. Eurooppaa ja Euroopan integraatiota on haluttu rakentaa demokratian varaan. Tässäkin asiassa on vielä parantamisen varaa, mutta demokratian ydin on oikeusvaltioperiaatteiden ja rule of law -ajattelun vahvuus. Jos me emme elä sääntöjen mukaisesti, meillä ei ole ”rule of law”ta ja sen jälkeen demokratiakin on kyseenalaista. Toisin sanoen kun me puhumme reiluudesta ja sääntöjen noudattamisesta, me puolustamme käytännössä demokratiaa ja sellaista integraatiota, jossa oikeusvaltioperiaatteita kunnioitetaan. Näin me pystymme vahvistamaan ihmisten omistajuutta Euroopan integraatioon.

Moni on kysynyt, millä oikeudella kaikki eivät noudata sääntöjä. Se on oikein hyvä ja reilu kysymys. Tällaista ei pitäisi hyväksyä. Sääntöjen noudattaminen johtaa automaattisesti siihen, että Eurooppa on vahvempi kuin mitä se on takavuosina ollut. Jos me kaikki teemme omat kotiläksymme ja noudatamme sääntöjä, nykyistä joukkoa suurempi osa tai lopulta kaikki EU-maat ovat esimerkiksi kolmen A:n maita. Siitähän tässä on kysymys. Säännöt on tehty vahvistamaan Euroopan integraatiota, EU:ta ja rahaliittoa. Sen takia niissä pysyminen on tärkeää.

Toiseksi minä en näe tarvetta suurille institutionaalisille muutoksille. EU:ta on institutionaalisesti uudistettu joiltakin osin, enkä näe nyt erityisen suurta tarvetta isommille reformeille. Jossakin vaiheessa on varmasti syytä keskustella, tarvitsemmeko sopimusmuutoksia, mutta tämän teeman ei pitäisi johtaa keskustelua Euroopan integraation tulevaisuudesta. Yhden asian haluaisin nostaa esille, nimittäin kansallisten parlamenttien roolien vahvistamisen. Suomessa tämä asia on jo hoidettumielestäni, mutta kaikissa maissa tilanne ei ole aivan sama.

Vahva Eurooppa muodostuu vahvoista valtioista, vahvoista talouksista. Vaikka me kuinka integroituisimme, niin emme pääse siitä tosiasiasta eroon, että kukin maa on vastuussa omasta taloudestaan. Ja jos ei ole ja jos ei hoida hyvin, koko Eurooppa kärsii. Sen takia kolmas teesi on, että kotiläksyt on tehtävä.

Kun me katsomme tämän hetken heikkouksia ja sitä, mitä pitää parantaa, kilpailukyky on yksi ilmeisimmistä asioista, jonka puolesta meidän kaikkien pitää tehdä töitä. Kilpailukykyä voidaan parantaa osin eurooppalaisin toimin – käyn niitä kohta läpi – mutta erityisen suuri vastuu kilpailukyvyn vahvistamisesta on kansallisilla hallituksilla ja parlamenteilla. Myöskään budjettivajeita ketkään muut eivät pysty supistamaan kuin kotimaiset päättäjät.

Erityisenä teemana haluaisin nostaa esiin nuorisotyöttömyyden. Se on vakava ongelma kansallisesti ajateltuna, ja siitä on riski tulla erittäin vakava ongelma Euroopan vahvuutta ja Euroopan tulevaisuutta ajatellen. Meillä on tästä asiasta kokemuksia 1990-luvun Suomesta ja sen jälkeisestä kehityksestä. Viime Eurooppa-neuvostossa kerroin, että Suomessa on kokemuksia muun muassa siitä, että työttömyys ja huono-osaisuus periytyvät jopa kolmanteen sukupolveen. Näin ollen talouskriisin seurauksena kansallisvaltioissa mutta myös EU-tasolla kiinnitetään erityistä huomiota nuorisotyöttömyyden torjuntaan. Me tarvitsemme tähän kotiläksyteemaan eurooppalaista integraatiota tueksemme. Katsoimme viime Eurooppa-neuvoston yhteydessä EKP:n pääjohtajan Mario Draghin alustamana eroja maiden välisissä tuottavuuskehityksissä ja yksiköity-jen kustannusten kehityksissä. Niistä kuvista näkyi, miksi Eurooppa ei ole taloudellisesti niin vahva kuin se voisi olla. Yksityisen sektorin palkkojen muodostus ei kuulu tietysti poliittiseen päätöksentekoon, mutta meidän on täysin välttämätöntä koordinoida näitä eroja ja saada sellainen ilmapiiri aikaiseksi, että palkat seuraisivat historiaa paremmin tuottavuutta. Ja tietysti niin, että sitä tuottavuutta pyritään nostamaan. Tällainen ”naming and shaming”-tyyppinen toimintamalli saisi yleistyä eurooppalaisen päätöksenteon pöydissä erityisesti niissä asioissa, joissa poliittinen päätöksenteko ei ole se ensisijainen päätöksenteon muoto. Koordinaatiota tarvitaan kansallisen politiikan rinnalle.

Viime aikoina on keskusteltu hyvin paljon solidaarisuudesta eri maissa. Eri ihmisten mielissä solidaarisuus tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Henkilökohtaisesti näen niin, että me voimme olla ja olemme solidaarisia esimerkiksi EU-budjetin kautta. Olemme päättäneet, että meillä pitää olla Euroopan vahvistamiseksi tiettyjä solidaarisuutta vahvistavia instrumentteja, kuten vaikkapa alue- ja rakennepolitiikan instrumentit. Haluamme vahvistaa heikompia alueita niin, että Eurooppa kokonaisuudessaan olisi vahvempi, koska tästä kehityksestä hyötyvät kaikki. Solidaarisuus ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että vastuu siirretään toisille. Tai sitä, että EU:sta tulisi nykyistä suuremmassa mittakaavassa yhteisvastuullinen projekti, jonka motiivina olisi se, että tunnustam-me, ettemme ole kykeneviä hoitamaan omia asioitamme ja niinpä siirrämme henkilökohtaisen vastuumme jonnekin muualle.

Neljäntenä teesinä nostan esiin sisämarkkinoiden syventämisen. Euroopan integraation yksi ruisleipä on koostunut sisämarkkinoista ja sisäisen vapaakaupan edistämisestä. Tässä olemme päässeet aika pitkälle, mutta emme riittävän pitkälle. Muun muassa digitaaliset markkinat ovat vielä kehittymättömät. Oikeastaan on ihan käsittämätöntä, että mennessään Yhdysvaltoihin suomalainen sisällöntuottaja saa 880 miljoonan kuluttajan markkinat yhdellä regulaatiolla mutta EU:ssa on tällä hetkellä 27 regulaatiota ja heinäkuun alusta lukien 28. Tämä osoittaa hyvin, että integraation perusasiassa, ruisleivässä eli sisämarkkinoissa on vielä paljon työtä tehtävänä. Tämä on myös keino lisätä tuottavuutta, talouskasvua ja sitä kautta vaurautta Euroopassa.

Viidentenä nostan esiin pankkiunionin kehittämisen. Meillä on jo nyt tehty päätöksiä yhteisestä valvonnasta, mikä on hyvä. Seuraavat askeleet ovat eurooppalaisen pankkiviranomaisen muodostamisen, eli viranomaisen, joka on ensisijaisesti vastuussa horjuvista tai kaatuvista pankeista. Tämän kylkeen me todennäköisesti tarvitsemme rahaston, jolla on tarkoitus ikään kuin hoitaa pankkikriisin kustannuksia. Tämä rahasto kerättäisiin pankkilisenssien haltijoilta eli rahoituslaitoksilta itseltään. Edelleen tähän kokonaisuuteen minun mielestäni pitäisi kuulua bail in -ajattelu – eli että kaikkialla Euroopassa siirryttäisiin normaaliin markkinatalouteen, jossa omistajat ja sijoittajat kärsivät pankin epäonnistuessa tappioita niin kuin markkinatalouteen kuuluu. Tämän kokonaisuuden jälkeen me pystyisimme katsomaan, että Euroopassa reilut pe-lisäännöt ovat vahvistuneet. Pankkien ja valtioiden kohtuuton kohtalonyhteys saataisiin poikki, ja voisimme vahvistaa läpinäkyviä ja markkinatalouteen istuvia sääntöjä.

Kuudentena kohtana pidän tärkeänä vapaakauppasopimusten neuvotteluja ja niiden aikaansaamista. EU:n pitää olla hyvin määrätietoinen esimerkiksi Japanin ja Yhdysvaltojen kanssa käytävissä vapaakauppasopimusneuvotteluissa. Myös muita mielenkiintoisia alueita on. EU voisi lisätä avointa kilpailua olemalla aktiivinen kolmansien osapuolten kanssa käytävissä vapaakauppasopimuskeskusteluissa. Tämä on erittäin tärkeää myös Suomen kaltaisille maille: me saamme reilummat kilpailuolosuhteet, ja osaaminen, asiantuntemus sekä kilpailukyky ratkaisevat sen, kuka pärjää.

Seitsemäs teesi on energiamarkkinoiden syventäminen. Valitettavasti tällä hetkellä EU:n energiapolitiikka on hyvin levällään. Uusiutuvien energiamuotojen tuet ovat sekoittaneet sähkömarkkinoita, ja monessa maassa käytetään hyvin kalliita tukimuotoja. Mitä meidän pitäisi tehdä, jotta saisimme aidot, oikeasti toimivat eurooppalaiset sisämarkkinat? Pohjoismaat ovat hyvä esimerkki siitä, miten voidaan integroitua energiamarkkinoilla. Siirtoverkot ovat tällä hetkellä puutteellisia, ja hyvin monessa maassa ei ole implementoitu niitä sisämarkkinasäädöksiä, jotka on jo hyväksytty. Esimerkiksi sähköntuottajat ja jakeluverkot ovat yksi ja sama yhtiö; niitä ei ole eriytetty, minkä takia on hankala päästä jakeluverkkoihin kiinni. Suomella olisi tähän asiaan erittäin paljon tarjottavaa. Ensinnäkin olemme osa pohjoismaista, integroitunutta energia-markkinaa ja voisimme ajaa tätä samaa mallia myös laajemmin Eurooppaan. Toiseksi meistä voi tulla ja olemme jo hyvin lähellä sitä, että olisimme puhtaiden teknologioiden (clean tech) suurvalta. Pystyisimme ajamaan parhaita teknologioita eteenpäin Euroopassa. Yhtä lailla olemme bioenergian puolella edelläkävijä ja meillä olisi siinäkin tarjottavaa eurooppalaiseen energiamark-kinaan.

Kahdeksas kohta, joka mielestäni vaatii syvällistä keskustelua ja tavoitteenasettelua sekä integraatiota, on Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Tähän yhteyteen nostaisin lisäksi yhteisen eurooppalaisen ulkopolitiikan. On totta, että jatkossakin maat pitävät strategiset suorituskykynsä omassa päätösvallassaan, mutta hyvin paljon voidaan tehdä myös yhteistyössä. Meidän pitää esimerkiksi arvioida, miten Yhdysvaltain rooli Euroopan turvallisuudessa tulee lähiaikoina muuttumaan ja miten me eurooppalaisina otamme enemmän vastuuta. Materiaaliyhteistyö on hyvin selkeästi aihepiiri, jossa voisimme tehdä yhdessä. Kriisinhallintaoperaatiot, kuten Mali, osoittavat, että meillä on vielä paljon työtä tehtävänä tälläkin saralla. Lisäksi suorituskyvyt kallistuvat koko ajan. Pitää katsoa, mitkä olisivat sellaisia suorituskykyjä, joissa voisimme toimia yhdessä, jotta jokaisen ei tarvitsisi tehdä päällekkäisiä investointeja.

Yhdeksäs teesi on oikeusvaltioperiaatteiden ja perusarvojen sekä perusoikeuksien vahvistaminen Euroopassa. Niin kuin alussa totesin, Eurooppa ei ole vain vapaakauppa-alue, vaan myös arvoyhteisö, ja siksi meillä ei ole varaa tehdä kompromisseja perusoikeuksien ja perusarvojen suhteen. EU on rauhan projekti, ja rauhaa on myös vakauden, perusoikeuksien ja perusarvojen levittäminen. Tässä suhteessa EU on ollut merkittävä toimija. Euroopan integraatio on kannustanut monia jäsenmaita petraamaan näissä asioissa, mutta niin kuin olemme nähneet, tämäkään projekti ei ole vielä täysin loppuun saatettu. Euroopassa on vielä korruptiota ja heikkoutta erilaisten oikeuksien ja vapauksien toteuttamisessa. Tulevaisuuden integraatiossa tätä perusarvopuolta ei voi aliarvioida, vaan siitä on pidettävä entistä tiukemmin kiinni.

Kymmenentenä ja viimeisenä teesinä haluaisin ottaa esiin laajentumisen. Kesällä meille tulee jälleen uusi perheenjäsen, Kroatia. Se on 28. jäsenmaa. Toivon mukaan lähivuosien aikana saamme uuden perheenjäsenen myös valuuttaunioniin, nimittäin Latvian. Siitä huolimatta, ettemme odota muita uusia jäseniä aivan lähitulevaisuudessa, pitäisin silti tärkeänä, että laajentumiselementti pysyy aktiivisena osana Euroopan integraation tulevaisuutta. Balkanin maiden integroituminen eurooppalaisiin arvoihin ja eurooppalaiseen yhteyteen, on vakauden ja vaurauden kannalta tärkeää. Yhtä lailla Turkin edistyminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia koko maanosan vakaudelle ja kehitykselle.

Tiivistetysti sanottuna haluaisin olla rakentamassa maltillista, integraatiomyönteistä keskilinjaa reilun integraation periaatteiden mukaan – niin että jäsenvaltiot hoitavat kotiläksynsä ja jokaiselta voidaan odottaa sääntöjen noudattamista. Mielestäni tekemäni 10 kohdan listaus osoittaa, että alueellisella integraatiolla on paljon saavutettavaa myös jatkossa ja että siinä kannattaa olla aktiivisesti mukana. Tietyissä asioissa kannatamme integraation syventämistä, mutta toisissa asioissa olemme tehneet jo paljon, kuten rahaliiton kehittämisen puolella, ja niissä kysymys on implementoinnista. Tarvitsemme siis paljon konkretiaa ja käytännönläheistä toimintaa samaan aikaan, kun pidämme kiinni siitä, että Euroopan integraatio perustuu yhteiselle arvopohjalle ja että unioni on myös arvoyhteisö.

Kiitoksia.

Jyrki Katainen
EU