Talouspolitiikka-kirjoitussarja

Talousneuvoston Talouspolitiikka-kirjoitussarjassa neuvoston jäsenet ja asiantuntijat kirjoittavat talouden ajankohtaisista kysymyksistä sekä taustoittavat talousneuvostossa käsiteltäviä asioita. 

Uusia kirjoituksia julkaistaan jatkossa talousneuvoston kokousten yhteydessä.

Perustulo, yleistuki vai jotain ihan muuta?

Pekka Sinko Julkaisupäivä 27.3.2018 10.55 Blogit

Keskustelu sosiaaliturvan uudistamisesta näyttää roihahtaneen liekkiin, vaikka paljon kansainväistäkin huomiota herättänyt perustulokokeilu on vielä kesken ja sen tuloksia saataneen odottaa vielä tovi. Julkisessa keskustelussa ovat vilahdelleet termit yleistuki ja negatiivinen tulovero, joita eri tahot ovat tarjonneet perustulon vaihtoehdoksi. Mitä yhteistä ja erottavaa näihin sosiaaliturvan uudistusmalleihin liittyy ja miten hyvin ne vastaavat sosiaaliturvan kehittämisen haasteisiin?

Muutama viikko sitten julkistettu OECD:n maaraportti suositti Suomelle siirtymistä mahdollisimman monta eri sosiaalietuutta yhdistävään yleistukeen, joka perustuu Iso-Britanniassa vuodesta 2013 lähtien asteittain käyttöön otettuun Universal Credit -malliin. Hieman myöhemmin myös eriarvoisuustyöryhmä kertoi esittävänsä samantapaista uudistusta. Yleistuen ideana on yhdistää useampia työikäiselle väestölle suunnattua tukia yhdeksi koordinoiduksi tueksi.

Britanniassa Universal Credit on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä. Kohteena ei kuitenkaan välttämättä ole niinkään itse järjestelmä kuin sen täytäntöönpanoon liittyvät vaikeudet erityisesti tietojärjestelmien takkuillessa. Järjestelmää on moitittu myös siitä, että tuen maksatus kestää liian kauan ja aiheuttaa siksi tuen saajille lisääntyviä maksuvaikeuksia. Vastustusta on voimistanut tuen tasoon vuonna 2015 tehdyt huomattavat leikkaukset.

Miksi sitten OECD näkee yleistuen tavoittelemisen arvoisena? Keskeinen argumentti yleistuen puolesta on työn kannustavuuden paraneminen. Työnteon heikon kannattavuuden pääasiallinen syy on erilaisten sosiaalietuuksien väheneminen tai poistuminen kokonaan työllistymisen seurauksena. Yksi selkeä esimerkki tällaisesta tuloloukusta liittyy Suomessa työttömyysturvan loppumiseen siinä vaiheessa, kun viikkotyöaika ylittää 80 prosenttia kokoaikatyön määrästä.

Toinen yleistukea puoltava perustelu liittyy järjestelmän yksinkertaisuuteen ja läpinäkyvyyteen: Siinäkin tapauksessa, että työllistymisestä tai lisäansioista jäisi kohtuullinen osuus käteen, asian selvittäminen useamman etuuden järjestelmässä on monimutkaista ja riskiä kaihtava henkilö saattaa siksi katsoa parhaimmaksi kieltäytyä esimerkiksi lyhytaikaisesta työstä. Yleistuen tavoitteena on ehkäistä tällaisia ”byrokratialoukkuja” helpottamalla työtulojen etuusvaikutuksien laskemista erilaisissa elämäntilanteissa.   

Jotta jälkimmäinen tavoite toteutuisi kohtuullisella viiveellä myös maksatuksessa, yleistuki on yhdistettävä reaaliaikaiseen tulorekisteriin ja etuudet on voitava panna maksuun enemmän tai vähemmän automaattisesti. Juuri tällä saralla Britanniassa on ilmennyt vaikeuksia: Etuuksia on jouduttu laskemaan ja tarkistamaan käsityönä, mistä on seurannut viiveitä maksatukseen. Suomessa piakkoin käyttöön otettava reaaliaikainen tulorekisteri antaa kuitenkin OECD:n arvion mukaan hyvät mahdollisuudet selvitä toimeenpanosta brittejä paremmin.

Kannustavuus ja yksinkertaisuus ovat myös perustulon ominaisuuksia, mikä siis on yleistuen keskeinen ero suhteessa perustuloon? Suurin periaatteellinen ero on syyperusteisuuden säilyminen. Yleistuen suuruus riippuu mm. työkyvystä, lasten lukumäärästä sekä varallisuudesta ja sitä pitää anoa. Näin tuen saajien määrä pysyy rajallisena ja kokonaismenot kurissa. OECD:n raportissa perustuloa moititaankin kalliiksi. Kalleus aiheuttaa tarpeen kiristää verotusta, mikä vaikuttaa mallilaskelmissa heikentävästi sekä työnteon kannustimiin että tulonjakoon. Hieman yllättäen OECD toteaakin perustulon myös lisäävän köyhyyttä ja tuloeroja. Tämän havainnon taustalla on mm. se, että yksilökohtainen perustulo asettaa yhden aikuisen kotitaloudet – yksinhuoltajat mukaan lukien – heikompaan asemaan kuin pariskunnat. 

Käytännössä laajamittainen perustulo olisi järkevämpää toteuttaa ns. negatiivisen tuloveron avulla. Tällä tarkoitetaan mallia, jossa etuudet muuttuvat saumattomasti veroksi ja päinvastoin riippuen yksilön kokonaistuloista. Nettouttaessaan verojen ja etuuksien maksatuksen järjestelmä vähentää edestakaista rahaliikennettä ja pienentää verotuksen korotustarvetta. Negatiivisen tuloveron avulla toteutettuna perustulo pärjäisikin todennäköisesti hieman paremmin myös OECD:n laskelmissa.

Entäpä sitten kannustavuus? Yleistuessa kannustavuus pyritään takaamaan etuuden tasaisella ja suhteellisen hitaalla vähenemisellä työtulojen kasvaessa. Mitä hitaammin etuus vähenee, sitä kannattavampaa työnteko on, mutta sitä kalliimmaksi järjestelmä muodostuu. Perustulo voidaan nähdä tässä suhteessa ääritapauksena, jossa etuuden vähenemisvauhti painuu nollaan. Se on siis kannustava, mutta ainakin staattisesti tarkasteltuna kallis. Negatiivinen tulovero tuo perustuloonkin etuuden aleneman ja siirtää sitä tältä osin askeleen lähemmäksi yleistukea.

Syyperusteisuus ei ole täysin vierasta verotuksessakaan, jossa sovelletaan jo nyt erilaisia sääntöjä esim. työtuloille ja eläketuloille. Jos negatiivisen tuloveron malliin lisätään hieman erilaisia parametrejä riippuen henkilön työkyvystä ja elämäntilanteesta, järjestelmä alkaa muistuttaa yhä enemmän yleistukea. Tosin ainakin Britanniassa yleistuki on perhekohtainen, kun taas verotus on Suomessa jo pitkään perustunut yksilön tuloihin.

Perustuloa on markkinoitu vastauksena digitalisaatioon liittyvään laajamittaiseen työpaikkojen katoamiseen mm. automaation ja tekoälyn seurauksena. Visiona ovat työmarkkinat, jossa pysyviä työsuhteita on vähän ja työurat ovat katkonaisia. Tältä osin potentiaalisesti merkittävä seikka on perustulon universaalisuus: tukea ei tarvitse erikseen hakea, vaan se tulee tilille silloin kun sitä tarvitaan. Toisaalta laajan teknologisen työttömyyden uhka näyttäisi korostavan tarvetta säilyttää syyperusteisuus keinoa hillitä järjestelmän kokonaiskustannuksia.

Niin tai näin, sosiaaliturvan kehittämisessä ei kannata tuijottaa liikaa valmiita vaihtoehtoja ja niihin liimattuja nimilappuja, vaan pohtia puhtaalta pöydältä ja ennakkoluulottomasti niitä ominaisuuksia, joita tulevaisuuden järjestelmältä Suomessa halutaan. Tähän työhön sekä OECD:n laskelmat että oma perustulokokeilumme tarjoavat arvokasta tausta-aineistoa, mutta tuskin lopullisia vastauksia. 

Pekka Sinko
Talousneuvoston pääsihteeri 

Selaa blogin artikkeleita