Talouspolitiikka-kirjoitussarja

Talousneuvoston Talouspolitiikka-kirjoitussarjassa neuvoston jäsenet ja asiantuntijat kirjoittavat talouden ajankohtaisista kysymyksistä sekä taustoittavat talousneuvostossa käsiteltäviä asioita. 

Uusia kirjoituksia julkaistaan jatkossa talousneuvoston kokousten yhteydessä.

Työllisyysaste ja demografia

Pekka Sinko Julkaisupäivä 25.2.2019 13.41 Blogit

Korkea työllisyysaste on noussut talouspolitiikan tavoitteiden keskiöön ja sen nostamisen odotetaan sisältyvän myös seuraavan hallituksen ohjelmaan. Viime vuosina väestökehitys on tukenut työllisyysasteen nousua, mutta jatkossa demografian vetoapu hiipuu, mikä on syytä huomioida työllisyysastetavoitetta asetettaessa. Samalla tulisi harkita tavoitteen määrittelyä niin, että se ottaisi paremmin huomioon koulutusta ja työurien pituutta koskevat pyrkimykset.     

Nykyisen ja todennäköisesti myös tulevien hallitusten talouspolitiikan keskeisiä tavoitteita on työllisyysasteen nostaminen. Työllisyysaste määritellään työllisten osuutena työikäisestä 15-64-vuotiaasta väestöstä. Vuosina 2010-2018 työikäinen väestö supistui keskimäärin hieman vajaat puoli prosenttia vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että työllisyyden säilyessä ennallaan demografinen kehitys olisi nostanut työllisyysastetta noin 0,25 prosenttiyksiköllä vuodessa. Työllisyysasteen nousu ei siis välttämättä edellytä työllisten tai työpaikkojen määrän kasvua.

Vuosina 2014-2018 työllisyys on lisääntynyt noin 100 000 henkilöllä. Samaan aikaan työllisyysaste kohosi 68,3 prosentista 71,7 prosenttiin eli noin 3,3 prosenttiyksiköllä. Saavutetusta työllisyysasteen noususta noin kolmannes on seurausta demografiasta ja kaksikolmasosaa edustaa varsinaista työllisyyden kasvua. Havainto osaltaan saattaa selittää, miksi työllisyysasteen nousu on monien kommentaattoreiden mukaan ollut ”yllättävän nopeaa”.   

Tuoreen väestöennusteen mukaan seuraavan noin kymmenen vuoden ajanjaksolla työikäisen väestön supistuminen hidastuu ja demografian vetoapu työllisyysasteen nostamisessa hiipuu selvästi edellistä kahdeksan vuoden jaksoa heikommaksi. Demografiasta ei siis ole juurikaan apua, jos ja kun tulevalla hallituskaudella päätetään tavoitella 75 prosentin ja jatkossa jopa huomattavasti kunnianhimoisempaa 80 prosentin työllisyysastetta.

Edellä olevassa päättelyn taustaoletus on, ettei työllisyyden kehitys ole suoraan kytköksissä väestökehitykseen. Lyhyellä aikavälillä kysyntätekijät ohjaavat työllisyyden määräytymistä, eikä työllisyys riipu työikäisen väestön määrästä. Ajan kuluessa työikäisen väestön supistuminen kuitenkin heijastuu työmarkkinoiden tiukkuuden lisääntymisenä ja työn suhteellisen hinnan kohoamisena, mikä pyrkii vähentämään työvoiman kysyntää ja työllisyyttä. Tämä kytkös vaikeuttaa korkean työllisyyden ylläpitämistä väestön supistuessa: Vaikka tietyn työllisyysasteen saavuttamiseksi tarvitaan vähemmän työpaikkoja, niiden synnyttäminen voi olla entistä vaikeampaa.

Työikäisen väestön kokonaismäärän ohella myös sen sisäinen ikärakenne vaikuttaa työllisyysasteen kehitykseen. Korkea työllisyysaste on helpompi saavuttaa, jos työikäisen väestön sisäinen ikäjakauma painottuu ns. parhaassa työiässä olevaan 25-54 -vuotiaaseen väestöön. Näin siksi, että sekä ikähaitarin nuorimmassa että vanhimmassa päässä on erilaisia työvoimaan osallistumista vaikeuttavia esteitä, jotka rajoittavat työllisyysasteen nousua näissä ikäryhmissä. Vuonna 2018 15-24-vuotiaiden työllisyysaste oli noin 43 prosenttia ja 55-64-vuotiaiden noin 65 prosenttia. Samaan aikaan 25-54-vuotiaiden keskimääräinen työllisyysaste oli yli 80 prosenttia.

Vuosina 2014-2018 sekä työikäisen väestön nuorimman 10-vuotisikäryhmän, 15-24-vuotiaiden, että vanhimman, 55-64 -vuotiaiden, osuus työikäisestä väestöstä supistui samalla kun 25-54 -vuotiaan väestön osuus kasvoi. Tämä sisäisen ikärakenteen muutos on ollut omiaan helpottamaan työllisyysasteen nostamista. Väestöennusteen mukaan työikäisen väestön ikärakenteen muutos ei enää lähivuosina samassa määrin tue työllisyysasteen nousua. 

Edellä esitettyjen havaintojen valossa on ilmeistä, että demografinen kehitys voi parhaimmillaan vaikuttaa huomattavastikin työllisyysasteen kehitykseen jo 1-2 vaalikauden mittaisella ajanjaksolla. Onko siis työllisyysaste hyvä tavoite talouspolitiikalle? Voidaan argumentoida, että monessa suhteessa – esimerkiksi talouskasvun ja julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta – työllisyyden tulisi olla ensisijainen tavoite. Työllisyystavoitteen rajaaminen tietyn ikäiseen väestöön sen sijaan ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista ilman erityisiä perusteita.

Työllisyysasteen rajaaminen15-64 -vuotiaaseen väestöön herättää tässä suhteessa kysymyksiä: Kun yhteiskunnassa on laajasti hyväksytty tavoite, jonka mukaan kaikkien nuorten tulisi suorittaa vähintään toisen asteen tutkinto ja mielellään jokin ammatillinen tutkinto, työllisyysasteen alaikäraja näyttäisi olevan selvästi liian matala. Korkea työllisyysaste 15-18 -vuotiaassa väestössä ei näistä lähtökohdista ole toivottavaa ja on tuskin minkään hallituksen tavoite. Työllisyysastetavoite olisikin perusteltua asettaa vasta 20-25 -vuotiaista ylöspäin.

Työllisyysasteen yläikärajan osalta voidaan esittää päinvastainen argumentti. Kun tarve työurien pidentämiselle mm. eläkejärjestelmän kestävyyden parantamiseksi on yleisesti tunnustettu, miksi työllisyystavoite rajattaisiin koskemaan vain alle 65-vuotiaita? Kun lähivuosina eläköityvien ikäluokkien tavoite-eläkeikä on jo ylittänyt 64 vuoden rajan ja tämän päivän 40-vuotiailla se on jo 69 vuotta, tuntuisi perustellulta nostaa myös tavoiteltavan työllisyysasteen yläikärajaa asteittain ylöspäin. Eikö esimerkiksi 65-vuotiaan työllisyys ole yhteiskunnalle yhtä arvokas kuin vuotta nuoremman kansalaisen?

Pekka Sinko
Pääsihteeri

Selaa blogin artikkeleita