Kevään aluekierroksista runsas vastaussato

Kuopiossa, Tampereella, Lahdessa ja Jyväskylässä kysyimme: "Millaisia uutisia sosiaaliturvasta haluaisit nähdä 2030-luvulla?". Kiitokset antoisista keskusteluista sekä jättämistänne vastauksista. Myös niistä saamme eväitä viedä uudistusta eteenpäin.

Kyselyyn oli mahdollisuus vastata myös verkossa viikon ajan kunkin paikkakunnan tapahtuman aikaan. Vastaukset perataan kesän aikana ja niistä koostetaan yhteenveto materiaalipankkiin.