Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Työ, hyvinvointi ja tulevaisuus – valtiovarainministeriön tulevaisuuskatsaus tarkastelee talouden epävarmuuksia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2018 9.23
Tiedote

Valtiovarainministeriön tänään 4.6.2018 julkaistu tulevaisuuskatsaus tarkastelee Suomen taloudellisen toimintaympäristön epävarmuuksia. Katsauksessa analysoidaan myös niitä rakenteellisia tekijöitä, jotka heikentävät talouden kasvuedellytyksiä. Lisäksi siinä pohditaan ratkaisuja taloutemme haasteisiin.

Nyt Suomi elää noususuhdannetta. Talouskasvu on laaja-alaista ja nopeampaa kuin menneinä lähivuosina. Nopea kasvu ei kestä ikuisesti. Keskipitkälle aikavälille ennustettu talouskasvu Suomessa on historiaan nähden vähäistä.

Julkisen talouden tila on ollut heikko jo lähes vuosikymmenen vaimean talouskehityksen, teollisuuden rakennemuutoksen ja ikääntymisen vuoksi. Velkaantuminen jatkuu seuraavalla vuosikymmenellä. Korkeat velkamäärät altistavat odottamattomille shokeille, myös Suomessa.

Suhdannenousu ei ratkaise julkisen talouden rakenteellisia ongelmia, vaan tulevalla vaalikaudella korostuvat tutut politiikkahaasteet. Työllisyysasteen täytyy nousta, tuottavuuskasvun puitteiden tulee olla kunnossa ja julkisen palvelutuotannon tehostua.

Tulevaisuuskatsaukset julkaistaan viidennen kerran

Tulevaisuuskatsauksissa ministeriöt kuvaavat Suomen keskeisimpiä kysymyksiä tulevina vuosina. Katsausten tavoitteena on tuottaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tulevien vaalien sekä hallitusneuvottelujen pohjaksi tietoa keskeisistä poliittista päätöksentekoa edellyttävistä ja muista yhteiskunnan tilaa koskevista kysymyksistä.

Tulevaisuuskatsaukset laadittiin nyt viidettä kertaa. Katsaukset on koottu edellisen kerran vuosina 2003, 2006, 2010 ja 2014. Valmisteluprosessia koordinoi ministeriöiden ennakointityöryhmä, johon kuuluvat kaikki ministeriöt.

Työ, hyvinvointi ja tulevaisuus – valtiovarainministeriön tulevaisuuskatsaus

Tulevaan vaalikauteen valmistautumassa (Sami Yläoutisen kolumni)

Kaikki tulevaisuuskatsaukset ovat luettavissa valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla www.vnk.fi/tulevaisuuskatsaukset. Osana yhteistä tulevaisuustyötä ministeriöt julkistivat lokakuussa 2017 muutostekijäkortit (http://vnk.fi/tulevaisuustyo/muutostekijakortit), jotka toimivat pohjana tulevaisuuskatsauksille.

Lisätietoja:

Talouspolitiikan koordinaattori Sami Yläoutinen, puh. 02955 30320, [email protected]

Erityisasiantuntija Kaisa Oksanen, p. 0295 160 430, [email protected], valtioneuvoston kanslia

Talousnäkymät Talouspolitiikka