Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomen sotilaallinen apu Ranskalle, Yhdysvaltain tukipyyntö ISILin vastaiselle koalitiolle ja Suomen ehdokkuus YK:n turvallisuusneuvostoon esillä TP-UTVA:ssa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.12.2015 13.56
Tiedote 666/2015

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat perjantaina 11. joulukuuta konkreettisista toimista, joilla Suomi vastaa Ranskan Pariisin terrori-iskujen jälkeen esittämään avunantopyyntöön.

Vastauksena Ranskan pyyntöön Suomi tarjoaa Pohjois-Irakissa olevaan Erbilin koulutusoperaatioon osallistumisen jatkamista ja laajentamista sekä Libanonin UNIFIL-operaatioon osallistumisen laajentamista. Suomi on jo aiemmin päättänyt vahvistaa osallistumistaan YK:n MINUSMA-kriisinhallintaoperaatioon Malissa korkeintaan 20 henkilöön. Perjantaina TP-UTVA päätti selvittää määrän kasvattamista. Puolustusministeriö on luovuttanut yhteisten kuljetuskoneiden lentotunteja Ranskalle huoltokuljetuksia varten.

Kokouksessa keskusteltiin myös Yhdysvaltain pyynnöstä kansainvälisen ISILin vastaisen koalition maille, mukaan lukien Suomelle, lisätä tukeaan ISILin vastaiseen toimintaan. TP-UTVAssa linjattu Erbil-koulutusoperaation jatkaminen ja vahvistaminen on vastaus myös tähän Yhdysvaltain pyyntöön. Myös mahdollisuuksia tukea Irakin vakauttamista taloudellisesti tarkastellaan. ISILin vastainen toiminta perustuu YK:n turvallisuusneuvoston tekemiin päätöksiin.

Kokouksessa todettiin Suomen olevan pohjoismaisen rotaation mukaisesti ehdolla YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi kaudelle 2029–30. Vaali käydään kesällä 2028. Ehdokkuuden vahvistaminen varhaisessa vaiheessa on osa Suomen vahvaa sitoutumista YK:n toimintaan.

Lisätietoja: osastopäällikkö Jukka Salovaara, p. 0295 350 636, ulkoasiainministeriö; ylijohtaja Esa Pulkkinen, p. 0295 140 300, puolustusministeriö.