Hyppää sisältöön

Koronaviruksen torjunnassa siirrytään seuraavalle toimenpidetasolle – lisätoimenpiteet käyttöön usealla alueella

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 25.2.2021 15.57
Tiedote

Valtioneuvosto on todennut periaatepäätöksessään, että koronaviruksen torjunnassa on perusteltua siirtyä toimenpidetasolle kaksi. Tavoitteena on estää erityisesti virusmuunnoksen leviämisen aiheuttamaa epidemian kiihtymistä.

Tasolle kaksi siirtyminen tarkoittaa, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa leviämisvaiheen kriteerit täyttävät alueet ottamaan käyttöön hybridistrategian toimintasuunnitelman sekä sen täydennyksen mukaiset leviämisvaiheen toimet (ml. tartuntatautilain uudet valtuudet) ja lisätoimet. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja STM:n arvion mukaan toimenpidetasolle kuuluvat nyt Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi.

Lisäksi suositellaan, että toimet otetaan käyttöön kaikilla kiihtymisvaiheen alueilla eli Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Itä-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Länsi-Pohjassa.

Osana toimenpiteitä näillä alueilla otetaan käyttöön laajin maskisuositus ja etätyösuositus. 

Kuntien ja alueiden viranomaiset tekevät suositukset tai päätökset toimenpiteistä

STM antaa alueille ohjauskirjeen, jolla se ohjaa alueet toimenpiteiden käynnistämiseen yhdenmukaisten perusteiden ja yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. 

Alueita ohjataan muun muassa tekemään päätöksiä tilojen käytön edellytyksistä tai väliaikaisesta sulkemisesta sekä aikuisten ryhmäharrastusten keskeyttämisestä. 

Lisätoimenpiteinä ohjataan pienentämään kokoontumisrajoitusten suurinta sallittua henkilömäärää kuuteen henkilöön sekä tehostamaan tartuntatautilain mukaisen karanteenin ja eristyksen noudattamisen valvontaa. Lisätoimenpiteet sisältävät myös mahdollisuuden keskeyttää yläkouluikäisten ja sitä vanhempien ryhmäharrastustoiminta sekä viimesijaisena toimena siirtää peruskoulun yläluokat etäopetukseen.

Alueiden epidemiatilannetta seurataan säännöllisesti 

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tilannekuva- ja mallinnusryhmä seuraa hybridistrategian vaikuttavuutta epidemiologisten, lääketieteellisten ja toiminnallisten mittareiden avulla.

STM voi ryhmän arvioon tukeutuen jatkossa tehdä päätöksen uuden alueen ohjaamisesta tasolle kaksi ja lisätoimenpiteiden käyttöönottoon. Vastaavasti STM jatkuvasti arvioi tason kaksi lisätoimenpiteiden jatkamisen tarvetta. 

Lisätietoja

osastopäällikkö Satu Koskela, STM, [email protected]
johtaja Pasi Pohjola, [email protected]