Hyppää sisältöön

Hallitus nosti matkailun kasvun jatkumisen kärjekseen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 6.9.2017 10.21
Tiedote

Matkailu on jälleen kasvanut tänä vuonna. Hallitus on päättänyt panostaa matkailuun varmistaakseen kasvun jatkossakin. Yksi tärkeistä teemoista on ympärivuotisuus. Ruokamatkailukilpailu on yksi tapa nostaa esiin ympärivuotisuutta tukevia matkailun helmiä.

Kaikki rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla lähes 7 prosenttia, ja ulkomaalaisten yöpymiset jopa yli 17 prosenttia.

– Matkailu oli yksi kärjistä hallituksen puoliväliriihessä. Näin halutaan varmistaa matkailun kasvuvauhdin jatkuminen. Kasvun tulee kuitenkin olla hallittua, sillä laadukas ja mielenkiintoinen tarjonta houkuttelee matkailijan uudelleenkin Suomeen ja kertomaan eteenpäin matkailukokemuksestaan, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Uudessa toimenpidekokonaisuudessa eli Matkailu 4.0 -suunnitelmassa panostetaan matkailumarkkinointiin, alan yritysten digiosaamisen ja tarjonnan ympärivuotisuuden kehittämiseen, sekä luontomatkailun edellytyksien vahvistamiseen, säädösympäristön kehittämistä unohtamatta. Lisäksi panostetaan osaavan työvoiman kohtaannon ratkaisemiseen, sillä matkailussa on jo nyt pula työvoimasta.

Olo Creative Kitchen ruokamatkailukilpailun voittoon

Ruokamatkailu kasvaa ja sen kehittäminen on keskeinen asia matkailun ympärivuotisuuden edistämisessä. Seminaarissa julistettiin Hungry for Finland -kansallisen ruokamatkailukilpailun voittajat. Maa- ja metsätalousministeriön, MTK:n, Visit Finlandin ja Haaga-Helian järjestämä kilpailu rohkaisi ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään uutta, paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa.

– Ruokamatkailukilpailu on oiva keino nostaa näitä hyviä kohteitamme esiin, mutta myös haastaa yrityksiä kehittämään tuotteistaan entistä parempia, sellaisia tuotteita, joissa elämyksellisyys on paketoitu matkailijan kaikkia aisteja palvelevaksi kokonaisuudeksi, korostaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Arviointiryhmä valitsi Olo Creative Kitchenin klassikkomenu Matkan Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2017. Lisäksi palkittiin kolme ruokamatkailutekoa: Hotelli Punkaharjun sienet ja yrtit -viikonloppu, Fiskarsissa artesaanijuomia tuottavien Fiskarsin Panimon, Kuura Ciderin ja Ägräs Distilleryn opastettu kierros sekä Skördefesten, vuosittain syyskuussa Ahvenanmaalla järjestettävä sadonkorjuujuhla.

Kunnianmaininnat saivat porvoolainen opastettu kävelykierros SMAKU ja kuusamolainen Studioravintola Tundra. Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailuun osallistui 73 korkeatasoista ehdokasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön matkailuseminaari "Valoa ja pimeyttä – matkailuelämyksiä ympäri vuoden" 6.9.2017 kokosi Helsinkiin yli 270 matkailutoimijaa.

Hungry for Finland ruokamatkailukilpailu
Matkailun lukuja http://tem.fi/matkailu-lukuina

Lisätiedot:
erityisavustaja Jannika Ranta, TEM, puh. 029 504 7165
erityisasiantuntija Nina Vesterinen, TEM, puh. 029 504 7013