Hyppää sisältöön

Yrityksille tukea brexitistä aiheutuneiden taloudellisten haittojen vähentämiseen – laki voimaan vuoden 2023 alussa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.12.2022 14.49
Tiedote

Tasavallan presidentti vahvisti 29.12.2022 lain brexit-mukautusvarauksen kansallisesta toimeenpanosta. Varauksesta tuetaan yrityksiä, joihin Britannian EU:sta eroaminen on vaikuttanut haitallisesti. Tuki kanavoidaan ELY-keskusten myöntämänä yrityksen kehittämisavustuksena.

Valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021–2028 annetussa asetuksessa säädetään tarkemmin mukautusvarauksen kansallisesta toimeenpanosta. Valtioneuvosto hyväksyi asetusmuutokset 29.12.2022. Asetukseen tehtiin samalla toimintaympäristön kehittämisavustuksen kertakorvausta ja enimmäismäärää koskevia muutoksia.

Säädösmuutokset tulevat voimaan vuoden 2023 alussa.

Brexit-mukautusvarauksesta tukea yrityksille, joihin Britannian EU-ero on vaikuttanut haitallisesti 1.1.2020−31.8.2023

Yrityksen kehittämisavustus on harkinnanvarainen valtionavustus, jota ELY-keskukset voivat myöntää innovatiivisiin, kasvuun tai kansainvälistymiseen liittyviin pienten ja keskisuurten yritysten kehittämistoimenpiteisiin sekä investointeihin. Avustusta voidaan myöntää myös suurelle yritykselle, jos kyseessä on investointi uuteen toimintayksikköön, liiketoiminta-alueeseen, tuotteeseen tai palveluun.

Yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää brexit-mukautusvarauksen varoista, jos Britannian EU:sta eroaminen on vaikuttanut haitallisesti avustusta hakevan yrityksen liiketoimintaan 1.1.2020−31.8.2023 välisenä aikana ja hakemuksen kohteena olevan hankkeen arvioidaan vähentävän näitä vaikutuksia.

Varauksesta maksettavaa avustusta on haettava viimeistään 31.8.2023. Varauksesta maksettava avustus on maksettava viimeistään 31.12.2023, ellei erityisistä syistä muuta johdu.

Haitalliset vaikutukset yrityksen liiketoimintaan voivat ilmetä esimerkiksi liikevaihdon laskuna, irtisanomisina, toimintojen alasajona ja viennin tai tuonnin vähentymisenä. Lisäksi voidaan huomioida myös tilanteet, joissa toimitusketjussa oleva alihankkijayritys, jolla ei ole itsellään suoraa vientiä Britanniaan, on menettänyt tilauksia. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joilla vähennetään yrityksen liiketoimintaan kohdistuvia haitallisia vaikutuksia. Hankkeissa voidaan esimerkiksi kartoittaa korvaavia markkinoita, käynnistää toimintaa uusilla markkinoilla, osallistua kansainvälisille messuille tai sopeuttaa tuotteita tai palveluja Britannian markkinoille tai muille markkinoille.

Brexit-mukautusvarausta on käytettävissä yhdeksän miljoonaa euroa yritysten kehittämisavustuksiin Manner-Suomessa. Avustusta voivat myöntää Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Hämeen ELY-keskukset.

Toimintaympäristön kehittämisavustukseen muutoksia

Toimintaympäristön kehittämisavustus on harkinnanvarainen avustus, jota ELY-keskukset voivat myöntää voittoa tavoittelemattomille julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille muun muassa 

  • yritystoiminnan kannalta tarpeellisiin selvityksiin ja
  • yritysten keskinäisen yhteistyön, yritysten ja korkeakoulujen sekä yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön sekä 
  • elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen.

Toimintaympäristön kehittämisavustusta muutetaan nyt niin, että avustusta voi saada myös kertakorvauksena. Lisäksi asetusmuutoksen myötä jatkossa voisi elinkeinoelämäverkottuneille tutkimushankkeille sekä valtakunnallisten tai alueellisten strategisten teemojen selvitys- ja koordinaatiohankkeille myöntää erityisestä syystä tukea yli 80 % hyväksyttävistä kustannuksista.

Lisätiedot:
(yritystukiasetus) hallitusneuvos Mikko Ojala, TEM, p. 0295 063 506 (tavoitettavissa 29.12. ja 9.1. alkaen)
(yritystukiasetus) erityisasiantuntija Ida Berg, TEM, p. 0295 047 043 (tavoitettavissa 29.12. ja 2.1. alkaen)
(Brexit-mukautusvaraus) aluekehitysjohtaja Johanna Osenius, TEM, p. 0295 064 937
(Brexit-mukautusvaraus) erityisasiantuntija Eliisa Hujala, TEM, p. 0295 064 949 (tavoitettavissa 16.1.2023 alkaen)