Hyppää sisältöön

Maahantulon rajoituksia muutetaan koronatilanteen perusteella

sisäministeriösosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriöulkoministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2020 11.34
Tiedote 106/2020

Valtioneuvosto päätti 11. syyskuuta rajaliikenteen rajoituksista, jotka tulevat voimaan 19. syyskuuta ja jatkuvat 18. lokakuuta saakka. Maahantulon rajoitukset poistuvat Suomen ja Islannin, Norjan, Puolan, Ruotsin, Saksan, Liechtensteinin ja Kyproksen väliltä, sekä Australian, Kanadan ja Japanin asukkailta, jotka matkustavat kotimaastaan Suomeen. Maahantulon rajoitukset otetaan uudestaan käyttöön Suomen ja Italian ja Unkarin välille.

Rajoitusten poistuminen tarkoittaa, että kyseisestä maasta voi tulla lomamatkalle Suomeen. Matkailijan ei myöskään tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin Suomessa. 

Vastaavasti kun maahantuloa rajoitetaan, kyseisistä maista ei voi tulla vapaa-ajan matkalle Suomeen. Jos henkilö tulee muusta sallitusta syystä Suomeen, hänen tulisi jäädä omaehtoiseen karanteeniin kahdeksi viikoksi. Maahantulijoita voidaan myös ohjata vapaaehtoiseen koronatestiin lentokentällä tai satamassa, ja lääkäri voi määrätä riskiarvion perusteella karanteeniin.


Sisärajavalvontaa jatketaan 22.11. saakka, siirtymäkauden malli 1.10. alkaen


Schengenin rajasäännöstön mukaan Schengen-maiden välistä sisärajavalvontaa ei pääsääntöisesti tule jatkaa kuuden kuukauden enimmäisajanjakson jälkeen. Tästä on kuitenkin mahdollista tehdä perusteltuja poikkeuksia. Suomessa kuuden kuukauden ajanjakso tulee täyteen 18.9. Valtioneuvosto päätti, että koronaepidemian toisen aallon torjumiseksi Suomi jatkaa sisärajoilla maakohtaisia maahantulon rajoituksia 19.9.-18.10.2020.  

Sisärajavalvontaa on tarkoitus jatkaa, kunnes 23. marraskuuta tulee käyttöön uusi testaukseen perustuva toimintamalli.  Toimintamalli pohjautuu valtioneuvoston 11.9. periaatepäätökseen hybridistrategian toteuttamisesta rajaliikenteessä ja matkustamisessa. EU- ja Schengen-maiden sisärajatarkastukset korvataan terveysturvallisuustoimilla.

Maahantulon rajoitusten rinnalle otetaan 1.10 käyttöön siirtymäkauden menettelyjä. Siirtymäkauden aikana suositellaan ennakkotestausta matkustajille, jotka tulevat sisärajavalvonnan piirissä olevista EU- ja Schengen-maista, EU:n vihreän listan korkeamman ilmaantuvuuden maista ja muista kolmansista maista välttämättömän syyn perusteella. Korkeamman ilmaantuvuuden maasta palatessaan Suomessa asuva voi halutessaan lyhentää omaehtoista karanteenia siten, että hakeutuu koronatestiin heti Suomeen saavuttuaan ja toiseen testiin aikaisintaan 72 tunnin jälkeen. Tämä helpottaa tarpeellista työmatkaliikennettä.


Koronan ilmaantuvuuden raja-arvoa muutetaan


19. syyskuuta alkaen maahantulon rajoituksista voidaan luopua Suomen ja sellaisten EU- ja Schengen-maiden välisessä liikenteessä, joissa uusien tapausten ilmaantuvuus on enintään 25 uutta tautitapausta 100 000:ta henkilöä kohden edellisen 14 päivän aikana. Tähän saakka raja-arvona on käytetty lukua 8-10. Uusi raja-arvo koskee myös Iso-Britanniaa.

Raja-arvoa 25 uutta tautitapausta 100 000:ta henkilöä kohden edellisen 14 päivän aikana sovelletaan jatkossa myös EU-neuvoston määrittelemiin ns. Vihreän listan maihin.

Sisärajaliikenteen rajoitukset 


Sisärajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välistä liikennettä.  19.9. alkaen maahantuloa ei enää rajoiteta Islannista, Norjasta, Puolasta, Ruotsista, Liechtensteinista ja Saksasta Suomeen. Jo ennestään maahantulo on ollut mahdollista paikallisen rajayhteisön asukkaille Ruotsin ja Norjan maarajalla. Maahantuloa ei myöskään rajoiteta Suomen ja Viron, Liettuan, Latvian ja Slovakian välillä.

Nyt tehdyn päätöksen myötä maahantulon rajoitukset ovat sisärajaliikenteessä voimassa 18.10.2020 asti Suomen ja Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Italian, Itävallan, Kreikan, Luxemburgin, Maltan, Portugalin, Ranskan, Slovenian, Sveitsin, Tanskan, Tšekin ja Unkarin välisessä liikenteessä huvialusliikennettä lukuun ottamatta. Kaikissa näissä maissa tautitapausten ilmaantuvuus ylittää raja-arvon 25. Maalistaus voi muuttua viikoittaisen tarkastelun myötä.

Sisärajoilla maahantulon rajoitukset mahdollistavat vain paluuliikenteen Suomeen, kauttakulkuliikenteen, työmatkan ja muun välttämättömän syyn. Lisäksi maahantulijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia.


Ulkorajaliikenteen rajoitukset


Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien maiden välistä liikennettä. Ulkorajaliikenteessä maahantulon rajoitukset poistuvat 19.9. alkaen Kyprokselta Suomeen saapuvassa liikenteessä sekä Australian, Kanadan ja Japanin asukkailta, jotka matkustavat kotimaastaan Suomeen. Jo ennestään rajoitukset on poistettu Suomen ja Georgian, Uuden-Seelannin, Ruandan, Etelä-Korean, Thaimaan, Tunisian ja Uruguayn välisessä liikenteessä näiden maiden asukkaiden osalta sekä Vatikaanista.  

Muiden Schengen-alueeseen kuulumattomien maiden osalta maahantulon rajoitukset ovat voimassa 18.10. saakka. Tämä koskee muun muassa Yhdysvaltoja, Venäjää, Kiinaa ja Irlantia. Maalistaus voi muuttua viikoittaisen tarkastelun myötä. Ulkorajoilla maahantulon rajoitukset mahdollistavat vain paluuliikenteen Suomeen ja muihin EU- ja Schengen valtioihin, kauttakulkuliikenteen Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä muun välttämättömän liikenteen. Lisäksi maahantulijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia. 

Matkustusoikeus

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu. Hallitus kuitenkin suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista.

Omaehtoinen karanteeni edelleen suosituksena

Omaehtoista karanteenia suositellaan edelleen kaikille Suomeen saapuville, jotka tulevat maista, joihin kohdistuu maahantulon rajoituksia. THL:n ohjeistuksen mukaan 14 vuorokauden omaehtoisessa karanteenissa ei ole suositeltavaa mennä työpaikalle, päiväkotiin tai kouluun. Välttämätön liikkuminen on mahdollista. Tällöin suositellaan kasvomaskin käyttämistä. Maahan saapuvia matkustajia informoidaan ohjeista.

Matkalle lähtijän pitää itse varmistaa kohdemaan senhetkiset maahantulo- ja karanteenimääräykset ja ottaa huomioon Suomeen palaajan karanteenisuositukset. Matkailijan tulee itse selvittää oman matkavakuutuksensa kattavuus pandemiatilanteessa. Jokaisen matkalle lähtijän kannattaa tarkistaa voimassaolevat ohjeet:
 

Tiedotetta on korjattu 11.9. klo 16. Sisärajavalvonnasta vapautettujen luettelosta puuttui Liechtenstein. Ulkorajavalvonnasta vapautettujen luettelosta puuttui Vatikaani.

Lisätietoja:

Kansalaiskysymykset rajaliikenteestä

Karanteenia ja testauksia koskevat kysymykset: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö