Hyppää sisältöön

Paikallisen sopimisen lakiesitys jatkovalmisteluun

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2024 16.36
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on saanut 49 lausuntoa valmisteltavista lakimuutoksista, joilla edistettäisiin paikallista sopimista. Saatua palautetta analysoidaan seuraavaksi osana jatkovalmistelua. Esitysluonnos lähetetään myös lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavaksi.

Lausuntoja pyydettiin paikallisen sopimisen uudistusta valmistelleen kolmikantaisen työryhmän mietinnöstä. Työryhmän tehtävänä oli valmistella lainsäädäntömuutokset, joita hallitusohjelman kirjaukset paikallisesta sopimisesta edellyttävät. Työryhmä ei ollut työssään yksimielinen.

Lausuntokierros alkoi 1.3.2024 ja päättyi suomenkielisten lausuntojen osalta 12.4.2024. Ruotsin kielellä toimitettavien lausuntojen lausuntoaika päättyy 23.4.2024, koska ruotsinkielinen lausuntopyyntö julkaistiin suomenkielistä myöhemmin.

Tavoitteena antaa hallituksen esitys kesäkuussa

Paikallisen sopimisen lisääminen on yksi hallituksen uudistuksista, joilla kehitetään Suomen työmarkkinoita joustavampaan suuntaan. Hallituksen tavoitteena on tehdä paikallisesta sopimisesta mahdollista yhdenvertaisesti kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon tai millainen työntekijöiden edustus yrityksessä on.

Tavoitteena on, että hallitus antaa lakiesityksen eduskunnalle kesäkuussa 2024. Lakimuutokset tulisivat suunnitelman mukaan pääosin voimaan 1.1.2025.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Jukka Sarhimaa, p. 0295 047 330
hallitusneuvos Nico Steiner, TEM, p. 0295 049 001

Kuvassa kerrotaan, miten paikallisen sopimisen lakiesityksen valmistelu etenee. Työryhmä asetettiin 3.7.2023, ja sen viimeinen kokous oli 14.2.2024. Lausuntokierros järjestettiin 1.3.-12.4.2024. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys kesäkuussa 2024. Suunnitelman mukaan voimaantulo olisi pääosin 1.1.2025.