Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Ravintolat sulkeutuvat asiakkailta, ruokaa voi kuitenkin tilata ja noutaa

Työ- ja elinkeinoministeriö 24.3.2020 20.12
Tiedote

Suomessa vallitsee koronaviruksen vuoksi poikkeusolot ja koronaviruksen leviämisen estämiseksi ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljetaan asiakkailta mahdollisimman pian. Hallitus antoi 24.3.2020 asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle, joka aloittaa asian käsittelyn välittömästi. Tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Muutokset ovat voimassa 31.5.2020 asti.

Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua. Asiakas tai ruokalähetti voi hakea valmiit annokset ravitsemisliikkeestä tai ravintola itse toimittaa annokset suoraan asiakkaille.

Sulkeminen ei koske sellaisia ravintoloita, jotka eivät ole avoinna yleisölle eli esimerkiksi henki-löstöravintoloita tai oppilaitosten ruokaloita.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee mahdollisimman pian lisätietoa yrityksille ja kansalaisille ravintoloiden sulkemisesta.

Tukea yrityksille on tarjolla

Yrittäjän kannattaa ottaa rahoitusvaikeuksissa ensimmäisenä yhteyttä omaan pankkiin ja muihin yrityksen rahoittajiin. Pankit ovat jo viestineet valmiudesta lyhennysvapaisiin ja maksuaikajoustoihin koronan aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi. Valtio tukee omilla toimillaan pankkien kykyä rahoittaa yrityksiä.

Yritykset voivat hakea tukea Business Finlandista, joka avasi 19.3.2020 kaksi uutta rahoituspalvelua, joilla pyritään lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia. Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.

Rahoituspalvelujen kohteena ovat matkailu ja matkailun oheispalvelut, mutta myös luovat ja esittävät alat sekä kaikki toimialat, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut tai vaikuttamassa. Rahoitus on tarkoitettu yritykselle uusien liiketoimintojen selvittämiseen ja kehittämiseen poikkeusoloissa.

Myös ELY-keskukset ovat varautuneet tukemaan ravintolayrittäjiä koronaviruksen aiheuttamassa ahdingossa ja ELY-keskusten yritysten kehittämishankkeita suunnataan erityisesti palvelualojen pk-yrityksille koronaviruksesta aiheutuvien vaikutusten hallintaan ja ehkäisemiseen myönnettäviin avustuksiin.

Yrittäjille suunnattu Talousapu-neuvontapalvelu neuvoo yrittäjiä talous- ja maksuvaikeuksissa. Neuvontapalvelun valtakunnallinen puhelinnumero on 02950 24880 (arkisin 9.00–16.00)

Lisätiedot:
hallitusneuvos Liisa Huhtala, TEM, p. 029 504 7062
osastopäällikkö Antti Neimala, TEM, p. 029 504 7039

Arabia: تُغلق المطاعم للزبائن، لكن يمكن طلب الطعام واستلامه
Dari: رستوران ھا بھ روی مشتریان بستھ می شوند، با این حال می توان غذا را سفارش داد و تحویل گرفت
Hindi: ग्राहकों के लिए रेस्तराां बांद ककए गए, टेकअवे ऑर्डर की इजाज़त है
Kiina: 餐馆停止店面营业,但可以提供外卖
Les restaurants vont fermer, mais les clients auront toutefois la possibilité de commander et de venir chercher leurs repas
Sorani: خواردنخان هکان ب ه مشت هر ی هکان دادهخرێن، ب هڵام د هک رێت خواردن داوا بکر ێت و ببن رێ ت
Thai: รา้ นอาหารจะปิดใหบ้ รกิ ารแก่ลูกคา้ แต่จะยงั สามารถสงั่ ซื้ออาหารและไปรบั อาหารได้
Restoranlar kapılarını müşterilere kapatacaklardır, bununla birlikte, yemek siparişi verilebilecek ve dışarıdan yemek satın alınabilecektir
РЕСТОРАНЫ БУДУТ ЗАКРЫТЫ ДЛЯ ПОСЕТИТЕЛЕЙ, НО ЕДУ МОЖНО БУДЕТ ЗАКАЗЫВАТЬ И ЗАБИРАТЬ
Các nhà hàng đóng cửa với khách đến ăn, tuy nhiên có thể đặt thức ăn và đến lấy
Restoranid suletakse klientidelt, toitu võib siiski tellida ja kaasamüük on lubatud