Hyppää sisältöön

Valtioneuvosto päätti REACT-EU-rahoituksen alueellisesta jaosta – rahoituksen myöntäminen alueilla voi alkaa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2021 13.54
Tiedote

Valtioneuvosto päätti 29.4. REACT-EU-rahoituksen alueellisesta jaosta. Varoja myönnettiin lähes 255,4 miljoonaa euroa käytettäväksi käynnissä olevaan, Kestävää kasvua ja työtä 2014−2020, Suomen rakennerahasto-ohjelmaan.  REACT-EU-toimenpiteillä tuetaan alueiden elpymistä koronapandemiasta.

Rahoitusta saavat kaikki Suomen alueet. Alueille jaetut varat sisältävät sekä EU:lta tulevan rahoituksen että valtion vastinrahoituksen.

Euroopan komission maakohtaisten suositusten mukaisesti rahoituksella tuetaan pk-yrityksiä, tutkimus- ja kehitystoimintaa, digitaalista osaamista sekä yritysten ja niiden henkilöstön muutoskyvykkyyden kehittämistä.

Eduskunta hyväksyi 24.3. REACT-EU-rahoituksen sisältävän vuoden 2021 ensimmäisen lisätalousarvion. Valtioneuvoston aluejakopäätöksen jälkeen välittävät toimielimet eli ELY-keskukset ja maakuntien liitot voivat aloittaa rahoituspäätösten teon.  Rahoitus tulee käyttää muun ohjelmakauden 2014–2020 rahoituksen tavoin vuoden 2023 loppuun mennessä.

Rahoitusta voi hakea ELY-keskuksilta ja maakuntien liitoilta

Yritykset voivat hakea REACT-EU:hun liittyvää yrityksen kehittämisavustusta ELY-keskuksista. Tarkemmat tiedot löytyvät ELY-keskusten verkkosivuilta.

Myös muut toimijat, kuten elinkeinojen kehittämisorganisaatiot, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, järjestöt, kunnat ja muut julkisyhteisöt, voivat hakea REACT-EU-rahoitusta. Rahoitusta myöntävät sekä maakuntien liitot että ELY-keskukset alueellisesti. Tietoa löytyy kootusti Rakennerahastot.fi-sivustolta.

REACT-EU-rahoituksen hakemisessa, myöntämisessä, maksamisessa, seurannassa ja jatkotoimenpiteissä noudatetaan nykyisestä rakennerahasto-ohjelmasta tuttuja menettelyjä ja voimassaolevaa lainsäädäntöä.

REACT-EU-rahoituksen kohdentuminen maakunnittain Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) välillä (pl. tekninen tuki)

  EAKR+valtio (euroa) ESR+valtio (euroa) Yhteensä
Etelä-Savo 9 765 000 4 185 000 13 950 000
Pohjois-Karjala 10 398 000 4 457 000 14 855 000
Pohjois-Savo 13 436 000 5 760 000 19 196 000
Etelä-Karjala 4 382 000 1 879 000 6 261 000
Kanta-Häme 4 811 000 2 063 000 6 874 000
Kymenlaakso 5 306 000 2 273 000 7 579 000
Päijät-Häme 6 946 000 2 975 000 9 921 000
Uusimaa 33 786 000 14 479 000 48 265 000
Varsinais-Suomi 11 316 000 4 851 000 16 167 000
Etelä-Pohjanmaa 6 504 000 2 788 000 9 292 000
Keski-Suomi 9 494 000 4 069 000 13 563 000
Pirkanmaa 12 782 000 5 478 000 18 260 000
Pohjanmaa 4 517 000 1 935 000 6 452 000
Satakunta 6 927 000 2 970 000 9 897 000
Keski-Pohjanmaa 3 390 000 1 452 000 4 842 000
Pohjois-Pohjanmaa 18 837 000 8 074 000 26 911 000
Lappi 11 380 000 4 877 000 16 257 000
Kainuu 4 771 000 2 044 000 6 815 000
Maakunnat yhteensä 178 748 000 76 609 000 255 357 000

 

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Tapani Kojonsaari, TEM, 029 504 7070    
erityisasiantuntija Kaisa Saarinen, TEM, p. 029 504 7001