Hyppää sisältöön

EU-ministerivaliokunnassa EU:n turvallisuussitoumukset Ukrainalle

valtioneuvoston kanslia
Julkaisuajankohta 5.4.2024 10.48 | Julkaistu suomeksi 5.4.2024 klo 14.42
Tiedote
Suomen ja EU:n liput vierekkäin

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan perjantaina 5. huhtikuuta ehdotusta EU:n turvallisuussitoumuksiksi Ukrainalle. Esillä oli myös sosiaalisia oikeuksia koskeva julistus ja vuosiraportti EU-tuomioistuinasioista sekä Suomen kannat kolmeen neuvoston kokoukseen.

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kannan ulkosuhdehallinnon ehdotukseen (19.3.) EU:n turvallisuussitoumuksiksi Ukrainalle. EU:n sitoumukset perustuisivat pitkälti jo olemassa olevan EU-tuen jatkamiseen, ja ne täydentäisivät jäsenmaiden kahdenvälisiä Ukrainalle annettavia turvallisuussitoumuksia. Suomi tukee nopeaa etenemistä turvallisuussitoumusten neuvottelemisessa ja hyväksymisessä. Suomen mielestä esitetyt tukimuodot muodostavat tarkoituksenmukaisen lähtökohdan jatkotyölle. Suomi suhtautuu avoimesti esitettyihin tukimuotoihin ja niihin liittyvien toimien kehittämiseen. Suomi tukee vahvasti Euroopan rauhanrahaston käyttöä ja lisäpääomittamista Ukrainan tukemiseksi. Suomi on avoin erilaisille rahoitusratkaisuille Ukrainan tukemiseksi. Suomi arvioi kunkin aloitteen ja sen vaikutukset erikseen.

EU-ministerivaliokunta linjasi myös, että Suomi voi hyväksyä luonnoksen EU:n toimielinten julistukseksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin tulevaisuudesta. Julistus on tarkoitus allekirjoittaa La Hulpen korkean tason konferenssissa (15. – 16.4.) EU:n puheenjohtajamaassa Belgiassa. 

Ministerivaliokunta keskusteli EU-tuomioistuinyksikön laatimasta vuoden 2023 toimintakertomuksesta. Siinä kuvataan EU-tuomioistuinasiat, joihin Suomi on osallistunut kyseisenä vuonna, sekä vuoden aikana annetut tuomiot ja julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset asioista, joihin Suomi on aiemmin osallistunut. Julkinen toimintakertomus toimitetaan myös eduskuntaan.

EU-ministerivaliokunta linjasi myös Suomen kantoja seuraaviin neuvoston kokouksiin: 
•    Euroryhmä (11.4.) ja ECOFIN (12.4.)
•    Epävirallinen maatalousministerien kokous (7. – 9.4.)
•    Epävirallinen televiestintäministerien kokous (11. – 12.4.)

ECOFIN-neuvoston on tarkoitus hyväksyä päätelmät komisison julkaisemasta puoliväliarvioinnista koskien elpymis- ja palautumistukivälinettä. Muita asioita ovat Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen talous- ja rahoitusvaikutukset, EU:n linjaukset G20-maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkien kokoukseen, EU-neuvoston puheenjohtajan julkilausuma IMFC:lle, unionipetosten vastainen työ ja Euroopan investointipankin rooli puolustusteollisuuden rahoituksessa. Euroryhmässä on esillä useiden kansainvälisten kokousten valmistelu sekä digitaalinen euro.

Maatalousministerit keskustelevat keinoista parantaa EU:n omavaraisuutta kasvivalkuaisen tuotannossa.

Teleministerien kokouksen keskusteluaiheina ovat Euroopan digitaalisen infrastruktuurin tarpeet sekä turvallisen verkkoympäristön edistäminen.

Lisätietoja: Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jori Arvonen p. 0295 16001, EU-asioiden osaston osastopäällikkö Jari Luoto p. 050 468 5949 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia

EU-ministerivaliokunnan asialistat sekä EU-ministerivaliokunnassa käsiteltävät julkiset asiakirjat julkaistaan valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla.