Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppaministerit keskustelevat Puolan oikeusvaltiokehityksestä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.2.2024 14.07
Tiedote

EU:n yleisten asioiden neuvosto kokoontuu tiistaina 20. helmikuuta Brysselissä. Neuvoston aiheina ovat oikeusvaltiokehitys Puolassa ja maaliskuun Eurooppa-neuvoston valmistelu. Oikeusvaltiokehitys on kokouksen asialistalla Puolan aloitteesta. Suomea kokouksessa edustaa eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.

Neuvoston asialistalla on Puolan aloitteesta maata koskeva oikeusvaltiotilannekatsaus. Puolan on tarkoitus esitellä asiakohdassa laatimaansa toimintasuunnitelmaa oikeusvaltiomenettelyn sulkemiseksi ja sen puitteissa jo tehtyjä toimia. Kokouksessa ei tehdä asiasisältöä koskevia päätöksiä. Oikeusvaltiokysymysten osalta Suomi jatkaa toimintaansa pitkäaikaisella linjallaan ja korostaa oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen tärkeyttä ja korruption torjunnan vastaisia toimia EU:ssa.

”Olen hyvin tyytyväinen, että tärkeä ja arvostettu EU-kumppanimme Puola, yhdessä komission kanssa, on nyt tarttunut oikeusvaltiohuoliin vahvalla päättäväisyydellä. On hienoa nähdä, että suunnitelluilla uudistuksilla ollaan todella parantamassa oikeusjärjestelmän tilaa. Toivotan menestystä näiden uudistusten toteuttamiselle”, sanoo ministeri Adlercreutz.

Eurooppa-neuvostossa 22. ja 23. maalikuuta on tarkoitus käydä keskustelua Ukrainasta, turvallisuudesta ja puolustuksesta sekä Lähi-idästä. Asialistalla ovat myös muut aiheet kuten eurooppalainen ohjausjakso, strategisen ohjelman valmistelut sekä ajankohtaiset ulkosuhdeaiheet. Suomi pitää tärkeänä, että EU jatkaa vahvaa, tehokasta ja yhtenäistä vastaamista Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaan. Suomi korostaa, että EU:n vahvaa tukea Ukrainalle tulee jatkaa ja lisätä. Tarkemmat kannat Eurooppa-neuvoston kokoukseen hallitus linjaa myöhemmin.

EU:n yleisten asioiden neuvostossa jäsenmaita edustavat pääasiassa jäsenvaltioiden eurooppaministerit. Neuvoston tehtävänä on muun muassa valmistella Eurooppa-neuvoston kokouksia. Se myös vastaa useista monialaisista politiikoista kuten rahoituskehysneuvotteluista ja EU:n laajentumisesta. Myös oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvät kysymykset kuuluvat vakiintuneesti neuvoston asialistalle. 

Lisätietoja: erityisavustaja Andreas Elfving p. 050 310 0274 ja EU-asioiden alivaltiosihteeri Satu Keskinen p. 0295 160 302