Hyppää sisältöön

Puheenjohtaja Vesa Vuorenkosken blogi, osa 3
Keskustelua totuus- ja sovintoprosessin aikataulusta

valtioneuvoston kanslia
Julkaisuajankohta 22.5.2023 14.31
Kolumni

Meillä oli työryhmän neljäs kokous 31. maaliskuuta. Kokouksessa pohdittiin kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin aikataulua sekä tavoitteita. Jotta päästään kestävään ratkaisuun yhteisön ja myös yhteiskunnan kannalta, on totuus- ja sovintoprosessin käynnistämistä syytä suunnitella tarkoin.

Tämänkertaisessa kokouksessamme korostui yhteisön toive luoda totuus- ja sovintoprosessille selkeä aikataulu, jossa olisi alku ja loppu. Esimerkiksi nostettiin esille, että hallituskautta voitaisiin käyttää aikataulun pohjana. Kuurojen ja viittomakielisten yhteisö toi esille, että iäkkäämpien ihmisten osalta asiassa on jo kiire. Myös lapsien kannalta muutamakin vuosi on pitkä aika.

Aikataulutuksen lisäksi yhteisö painotti prosessin yhteiskunnallista tärkeyttä, jonka vuoksi kaikille tulisi antaa mahdollisuus osallistua prosessiin. Etenkin on tärkeää, että ministeriöt ja eri hallinnonalat sitoutuvat prosessiin – ei riitä, että muutamat virkahenkilöt tuntevat asiaa syvällisesti.

Ymmärrän hyvin toiveen siitä, että prosessi saataisiin maaliin melko ripeästi, esimerkiksi yhden hallituskauden aikana. Keskusteluun nousi myös kuuden vuoden malli, joka sisältäisi väliaikatarkasteluja.

Toisaalta pidän tärkeänä, että prosessille annettaisiin aikaa ja joustoa, jotta se rakentuu kestävälle pohjalle – koen, että nyt tulisi rakentaa kivijalka, joka kestää aikaa ja myös jälkikäteistä tarkastelua. Kuten työryhmässä on keskusteltu, liittyy nykypäiväänkin vielä suuria haasteita, esimerkkinä tulkkauksen saatavuuden haasteet. Päätimme pitää aikataulun vielä avoinna.

Lisäksi todettiin, että on tärkeää saada mahdollisimman monet toimijat kiinnitettyä prosessiin. Yhteiskunnalliset muutokset vievät aikaa, mutta niihin pitää uskoa.

Tapaamisiin!

Sivun sisältö viitottuna suomenkielisellä viittomakielellä

Kolumni VNK033:00/2022