Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Pääministerin joulutervehdys: ”Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee”

Valtioneuvoston viestintäosasto
22.12.2020 15.03
Uutinen
Pääministeri Sanna Marin seisoo kuusen edustalla.

”Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee”. Tämä Tove Janssonin jouluinen lause tulee tämän joulun alla väistämättä mieleen. Me ihmiset olemme välillä saaneet tuntea itsemme hyvin pieniksi kuluneen vuoden aikana. Emme ole voineet valita tilannetta jossa olemme, emmekä vuosi sitten vielä tienneet, että maailmanlaajuinen koronapandemia pysäyttää tutun ja tavallisen elämämme tällä tavalla.

Koronaepidemia vaikuttaa väistämättä meidän jokaisen joulun ja uuden vuoden pyhien viettoon. On tärkeää, että jaksamme noudattaa suosituksia ja ohjeistuksia, joita epidemian hillitseminen meiltä kaikilta vaatii. Meistä jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, millaisia seuraavat kuukaudet ovat.
 
Vaikka elämme vielä koronakriisin keskellä ja matka sen päättymiseen tuntuu pitkältä, kuljemme kuitenkin valoisempia aikoja kohti. Vuoden lyhin päivä on jo takanamme. Se antaa toivoa.
 
Tämä joulu on hyvä viettää vain lähimpien ihmisten kanssa. Voimme onneksi pitää yhteyttä myös niihin rakkaimpiimme, joita emme välttämättä voi nyt kasvotusten tavata. Voimme olla tosiamme lähellä, vaikka emme olisi fyysisesti samassa paikassa. Ilahdutetaan kanssaihmisiämme pienillä teoilla: joulumuistamisilla, puhelinsoitolla tai kutsuilla yhteisiin etätapaamisiin.
 
Vaikka tämä joulu muuttaa jouluperinteitä monissa kodeissa, joulu tulee tänäkin vuonna. Joulu on välittämisen ja toisten huomioimisen aikaa. Pidetään huolta toisistamme.
 
Hyvää ja turvallista joulua kaikille!
 
Sanna Marin    
pääministeri