Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomen aloitteet etenivät Eurooppa-neuvostossa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.3.2024 23.30
Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo kävelee punaista mattoa pitkin kokouspaikalle.
Kuva: EU

Brysselissä torstaina 21. maaliskuuta kokoontuneet EU-maiden johtajat osoittivat vahvaa tukea Ukrainalle ja edistivät Euroopan puolustusvalmiutta ja –kykyä.

Eurooppa-neuvosto kehotti Euroopan investointipankkia (EIP) lisäämään rahoitusta Euroopan puolustusteollisuudelle. Suomi teki asiasta aloitteen ennen Eurooppa-neuvostoa 13 muun EU-maan tukemana. Eurooppa-neuvoston kokouksessa oli esillä myös muita tapoja vauhdittaa eurooppalaista puolustustarviketuotantoa.
 
Eurooppa-neuvostossa eteni myös toinen Suomen aloite, suomalaisen kokonaisturvallisuusmallin tuominen Euroopan tasolle. EU-maiden johtajat kehottivat komissiota ja korkeaa edustajaa ehdottamaan varautumisstrategiaa, joka vahvistaisi varautumista ja kriisinhallintaa EU:n tasolla. Se olisi koko yhteiskunnan kattava lähestymistapa ja huomioisi kaikki uhat. Tähän liittyen EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kutsui Eurooppa-neuvostoa edeltävänä päivänä presidentti Sauli Niinistön laatimaan rapotin tavoista parantaa eurooppalaisten yhteiskuntien kriisinkestävyyttä.
 
”Euroopan kokonaisturvallisuuden parantamien on yksi Suomen hallituksen EU-politiikan avaintavoitteista seuraavaan EU:n strategiseen ohjelmaan vuosille 2024 – 2029. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten tämä asia eteni tässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa”, pääministeri Petteri Orpo sanoi.
 
Eurooppa-neuvosto toisti vahvan tukensa Ukrainalle. EU ja sen jäsenvaltiot aikovat nopeuttaa ja tehostaa sotilaallista apua. Samaan aikaan heikennetään Venäjän kykyä jatkaa hyökkäyssotaa tiukentamalla pakotteita. EU-johtajat kehottavat kolmansia osapuolia lopettamaan Venäjän tukemisen. EU-johtajat keskustelivat tässäkin kokouksessa videoyhteydellä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa.
 
EU-maiden johtajilla oli myös tapaaminen YK:n pääsihteerin António Guterresin kanssa. Keskusteluissa nousi esiin muun muassa Gazan humanitaarinen tilanne. Eurooppa-neuvosto päätti myöhemmin kokouksessaan vaatia tulitaukoa, panttivankien vapauttamista sekä humanitaarisen avun mahdollistamista.
 
Eurooppa-neuvosto päätti myös aloittaa jäsenyysneuvottelut Bosnia ja Hertsegovinan kanssa komission antaman suosituksen pohjalta.
 
Eurooppa-neuvoston kokous jatkuu perjantaina.
 
Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Tuomas Tikkanen p. 040 523 5768, EU-asioiden osaston osastopäällikkö Jari Luoto p. 050 468 5949 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia.