Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomen ja Puolan pääministerit tiivistivät maidensa yhteistyötä Varsovassa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.2.2024 15.07
Tiedote
Pääministeri Orpo ja pääministeri Tusk kävelevät rintarinnan ja katsovat toisiaan

Ajankohtainen rajatilanne, Ukrainan tilanne sekä Euroopan turvallisuus ja puolustus nousivat pääaiheiksi, kun pääministeri Petteri Orpo tapasi Puolan tuoreen pääministerin Donald Tuskin Varsovassa perjantaina 16. helmikuuta. Pääministeri Orpo painotti keskustelussa turvallisuuden ja puolustuksen lisäksi muitakin Suomen avaintavoitteita, joita Suomi ajaa EU:n yhteiselle agendalle seuraavalla EU-vaalikaudella eli vuosina 2024 – 2029.

Pääministeri Petteri Orpo korosti tapaamisen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että Euroopan on tehtävä ripeästi päätöksiä Euroopan turvallisuuden vahvistamiseksi.
 
“Meidän eurooppalaisten on otettava suurempi vastuu turvallisuudestamme. Ymmärrämme tämän hyvin Suomessa ja Puolassa - lähellä Venäjää. Suomi liittyi Natoon viime huhtikuussa. Vahvistamme entisestään sekä omaa että liittolaistemme puolustusta ja valmiutta”, pääministeri Orpo sanoi.
 
Pääministeri Orpo korosti, että Euroopan on vahvistettava nopeasti puolustusteollisuutta ja vauhditettava esimerkiksi ammustuotantoa.

”Tämä mahdollistaa Euroopan tuen jatkumiselle Ukrainalle. Vahva oma puolustus myös kasvattaa koko Eurooppaa turvaavaa pelotevaikutusta”, pääministeri Orpo totesi.
 
”Suomi on päättänyt kaksinkertaistaa ammustuotantonsa. Näen puolustusteollisuudessa paljon yhteistyömahdollisuuksia Puolan kanssa”, pääministeri Orpo sanoi. 
 
Pääministerit keskustelivat myös ajankohtaisesta rajatilanteesta ja Venäjän toimista. Sekä Puolan että Suomen rajoille on kohdistettu hybridihyökkäys, jossa ohjataan kolmansien maiden kansalaisia pyrkimään rajan yli. Puolan ja Valko-Venäjän rajalla häiriö on jatkunut useita vuosia.

”Suomena olemme valmistautuneet hyvin hybridivaikuttamiseen, ja kehitämme valmiuttamme edelleen”, pääministeri Orpo kertoi.
 
”On selvää, että tarvitsemme EU-tason keinoja estää ja hallita tilanteita, joissa välineellistettyä maahantuloa käytetään meitä vastaan. Näemme asian hyvin samalla tavalla Puolan kanssa”, pääministeri Orpo sanoo.

Keskustelussa nousi esiin tarve vahvistaa EU:n ulkoraja-alueiden elinvoimaisuutta. Suomessa tämä tarkoittaa Itä- ja Pohjois-Suomea. Tässä Suomi ja Puola kohtaavat samankaltaisia haasteita ja aikovat nostaa raja-alueiden elinvoiman EU-tasolla keskusteluun.
 
Lehdistötilaisuudessa pääministeri Orpo kertoi Suomen iloitsevan siitä, että ”tuuli on kääntynyt” Puolassa pääministeri Tuskin johtaman hallituksen myötä.
 
“Oikeusvaltioperiaate on kaiken perusta. EU-maiden keskinäinen luottamus edellyttää sitä ja se on tärkeää myös EU:n sisämarkkinoiden toiminnalle. Arvostamme sitä, että tärkeä EU-kumppanimme pyrkii hälventämään oikeusvaltioperiaatteeseen liittyviä huolia aktiivisella työllä”, pääministeri Orpo kiitti.
 
Pääministeri Tuskin johdolla Puola on ottanut vahvan aseman EU-pöydissä. Puola esimerkiksi tiivistää yhteistyötään Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa.
 
Lisätietoja: Erityisavustaja (EU-asiat) Tuomas Tikkanen p. 040 523 5768 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia