Hyppää sisältöön

Uusi toimintamalli vauhdittamaan digitalisaatiota

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.4.2017 10.44
Tiedote 194/2017
Kuva: VM

Hallitus on päättänyt puoliväliriihessään ottaa käyttöön uuden toimintamallin, jolla vauhditetaan kansalaisten ja yritysten tarpeita palvelevien digiekosysteemien syntymistä ja kehittymistä. Ekosysteemeillä tarkoitetaan toimijoiden verkostoa, jossa yhteistyöllä ja kyvykkyyksiä yhdistämällä luodaan asiakkaille lisäarvoa. Palvelut järjestetään ihmisten elämäntapahtumien ja yritysten liiketoimintatapahtumien ympärille julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä.

”Ekosysteemejä kiihdyttävän toimintamallin ytimessä on asioiden tekeminen uudella tavalla yhteistyötä lisäten. Yhteistyöfoorumissa valmistellaan esimerkiksi ratkaisuehdotuksia säädösongelmiin ja nopeutetaan niiden tuomista päätöksentekoon,” julkisten palveluiden digitalisaatiosta vastaava kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen sanoo.   

Kokeilu kestää kaksi vuotta, ja siinä on viisi teemaa:

  • Kiinni työelämään elinikäisen oppimisen avulla
  • Hyvinvointia koskevat tiedot hyödynnettävissä kansalaisen hyväksi - esimerkkinä sote-tiedot 
  • Tieto liiketoiminnan ja tutkimuksen mahdollistajana - esimerkkinä sote-tietojen toissijainen hyödyntäminen
  • Liikenne palveluna
  • Älykäs kaupunki kansalaisille ja yrityksille

Pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa Suomeen ennakointikykyistä yhteiskuntaa, jossa suunnittelua enemmän luodaan mahdollisuuksia ja tuetaan niihin tarttumista. Ennakointikykyinen, julkisten palveluiden asiakastarpeita ennakoiva yhteiskunta luo sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia.

Tiedon tehokkaampi ja laajempi käyttö keskiöön

Digitalisoituvassa yhteiskunnassa julkisten palveluiden asiakkuudet ja asiakkuuksiin liittyvät tiedot muodostavat kokonaisuuksia yli hallinnon rajojen. Uudessa toimintamallissa keskeistä onkin tämän tiedon laajempi hyödyntäminen. Esimerkiksi kansalaisen hyvinvointiin liittyvää tietoa karttuu neuvolassa, päiväkodissa, koulussa, terveydenhuollossa ja harrastuksissa. Tieto välittyy toimintamallissa sujuvasti. Hallinnon on varmistettava, että tieto on löydettävissä, siirrettävissä ja sovitettavissa yhteen muun tarvittavan tiedon kanssa tietosuoja huomioon ottaen.

Kokeilu ei johda päällekkäiseen tekemiseen, vaan muutosta toteutetaan kiihdyttämällä käynnissä olevaa kehittämistyötä. Hallitusohjelman mukaan innovaatio- ja palvelualustojen syntymistä tuetaan niillä sektoreilla, joilla julkishallinnolla on rooli markkinoiden toimivuuden näkökulmasta. Ekosysteemien edellytyksiä luodaan jo esimerkiksi KIRA-digissä, joka vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota sekä liikenne palveluna -hankkeessa.

Yhteiset linjaukset luodaan ekosysteemifoorumissa

Yhteistyön tiivistämisen väliaikaiseksi rakenteeksi perustetaan ekosysteemifoorumi, jonka puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Yhteisistä tavoitteista ja sektorirajat ylittävästä toteutustavasta päättävät ministeriöiden kansliapäälliköt. Ekosysteemifoorumi raportoi hallituksen strategiaistunnolle. Ekosysteemien toimijat tunnistavat yhdessä uusia mahdollisuuksia esimerkiksi asiakastiedon ja keinoälyn hyödyntämiseen.

Kokeilu käynnistetään nopeasti ja opit jaetaan

Valtioneuvoston kanslia käynnistää toimintamallin toimeenpanon valtiovarainministeriön tuella. Kehkeytyvien ekosysteemien yhteistyöfoorumin toiminta aloitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä Tampereen kaupungin yhteistyönä ja sitä laajennetaan koskemaan kaikkia sektoreita. Kokeilussa luotavat toimintamallit ja opit jaetaan yhteiskunnan toimijoiden hyödynnettäväksi suomidigi.fi-palvelussa.
 

Lisätietoja: pääministerin valtiosihteeri Paula Lehtomäki, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 280, erityisasiantuntija Aleksi Kopponen, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 145, aleksi.kopponen(at)vm.fi ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen erityisavustaja Tuomas Vanhanen, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 216, tuomas.vanhanen(at)vm.fi