Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen puhe Euroklubin 30-vuotisjuhlaseminaarissa 21.11.2019

Valtioneuvoston viestintäosasto 22.11.2019 9.20
Puhe

Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja Euroklubi ry:n yhteisseminaari Euroopan visio - Muurin murtumisesta Suomen kolmanteen EU-puheenjohtajakauteen.

(muutosvarauksin)

Hyvät kuulijat,

Jaa 152, Ei 45, Tyhjiä 1, Poissa 1. Siinä oli lopputulos Suomen eduskunnassa, kun se äänesti Euroopan unioniin liittymisestä lähes päivälleen 25 vuotta sitten, 18. marraskuuta 1994. 

Kuitenkin jo aikaa ennen tuota päätöstä, ja ennen Suomen kansanäänestystä, oli herännyt erilaisia aloitteita Eurooppa-asioiden esiintuomiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Näistä ensimmäinen oli tämän päivän juhlajärjestö, 30 vuotta täyttävä Euroklubi.

Euroklubin oivallus oli sen kyky yhdistää erilaisia yhteiskunnallisia keskustelijoita yhteisen asian puolelle. Niin elinkeinoelämän kuin ammattiyhdistysliikkeen, valtiohallinnon kuin aktiivisten kansalaisten ääni kuului debatissa.

Nyt, aivan kuin silloin, on olemassa yhteiskunnallista tilausta positiiviselle ja rakentavalle keskustelulle siitä, mitä EU-yhteistyö ja eurooppalainen lähentymisen merkitsevät Suomelle. 

Vaikka uudelle kansanäänestykselle ei aihetta olekaan, on kuitenkin paikallaan todeta, ettei jäsenyyden kannattajilla olisi pelättävää sellaisen järjestämisessä. EU:n kannatus on Suomessa, niin kuin yleisemminkin jäsenmaissa, varsin korkealla.

Suomessa Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan 56 prosenttia kansalaisista suhtautuu EU-jäsenyyteen myönteisesti ja ainoastaan 13 prosenttia kielteisesti. Erityisen myönteisesti unioniin suhtautuvat nuoret ikäluokat. Mielipidemittauksia tukee havainto europarlamenttivaalien äänestysaktiviteetin noususta ja Eurooppa-myönteisten puolueiden kohtalaisen hyvästä vaalimenestyksestä.

Vaikka juhlapuheisiin toisinaan pinnistetty optimismi tuntuu lähtökohtaisesti vieraalta, pidän kansalaisten kannatusta aidosti hyvänä syynä uskoa EU:n tulevaisuuteen.

Iloitsen siitä, että voin tuoda nämä terveiset teille tänään EU-puheenjohtamaan eurooppaministerinä. Sillä minusta tuntuu, että EU-puheenjohtajuuskauden alla ja sen aikana on EU:sta taas puhuttu enemmän kuin vuosiin. Sen toivoisin jäävän pysyväksi toimintamalliksi myös pj-kauden jälkeen.

Tässä puheessa käsittelen lyhyesti unionin ajankohtaisia kysymyksiä, Suomen puheenjohtajuuskauden saavutuksia sekä EU:n tulevaisuuden tehtävää.

Hyvät kuulijat,

Ranskan presidentin kuukausi sitten antamaa ja kaksi viikkoa sitten julkistettua haastattelua The Economistille on arvioitu monella tavalla. Optimistiseksi presidentti Macronin viestiä ei ole tainnut sanoa kukaan. Hän oli epäilemättä itse tyytyväinen pääotsikkoon ”Eurooppa kuilun reunalla”. Macron katsoo Brexitin kuluttaneen EU:n energiaa, eikä Eurooppaa 90-luvulta eteenpäin vieneellä talouden uudistuksella, yhteismarkkinoiden luomisella, enää saada EU:lle toivoa ja tarkoitusta.

Suurin uhka ja synkin kuilu avautuu kuitenkin turvallisuuspolitiikassa. Yhdysvalloissa on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäistä kertaa presidentti, joka ei ole kiinnostunut Euroopasta, joka ei jaa käsitystä Euroopan yhdentymisen myönteisestä merkityksestä. Ja presidentti, joka on - vähentäessään Yhdysvaltain globaalia vaikutusvaltaa - vetäytymässä Euroopalle tärkeän Lähi-Idän alueelta.

Eniten siteeratut ja moititut kohdat Macronin puheenvuorossa suuntautuvat Natoon. Se on aivokuollut, koska Yhdysvaltain ja Euroopan Nato-maiden kesken ei ole politiikan koordinaatiota. Ja tämän hän sanoi ennen viimeisintä yllätysvetoa: Amerikan suunnanmuutosta koskien Israelin siirtokuntapolitiikkaa Jordan-joen länsirannalla.

Euroopan turvallisuus on perustunut Yhdysvaltain läsnäoloon. Yhdysvaltain johtama Nato on vakauttanut myös meidän Natoon kuulumattomien maiden asemaa. Kun Ranskan presidentti sanoo Naton Artikla 5:stä, ettei hän tiedä onko keskinäinen lupaus puolustaa jäsenmaita enää voimassa, se on vakava viesti, mutta ei viesti vakaudesta.

Hyvät kuulijat!

Epäilyt Yhdysvaltain aikeita kohtaan ja ristiriidat eurooppalaisten ja amerikkalaisten päättäjien kesken eivät ole uusi asia. Esimerkiksi Lähi-Idässä Yhdysvallat on ollut eriseurainen Suezin kriisissä 1956 tai Irakin sodassa 2003. Yhdysvaltain halu ja kyky toimia kansainvälisessä politiikassa kyseenalaistettiin maan vetäytyessä Vietnamin sodasta 1970-luvun puolivälissä. Kuitenkin pian sen jälkeen Yhdysvallat ja Euroopan Nato-maat löysivät yhteisen näkemyksen Euroopan ydinasetasapainosta ja Yhdysvallat ilmaisi muutenkin olevansa vahvasti sitoutunut Naton velvoitteisiin.

Ei ole välttämättä tarpeen yhtyä presidentti Macronin pessimismiin yhtyäkseen hänen näkemykseensä siitä, että EU:n on tiivistettävä turvallisuusyhteistyötä. Suomen hallituksen ohjelmassa on lähdetty siitä, että meillä on siihen poliittisia valmiuksia. Suomi osallistuu turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön Euroopan unionissa sekä Naton kumppanuuden ja pohjoismaisen yhteistyön puitteissa. Euroopan unioni on Suomen ulkosuhteiden vaikutuskanava sekä turvallisuusyhteisö. Suomen etujen mukaista on vahvistaa EU:n ulkoista toimintakykyä ja yhtenäisyyttä. 

On myös selkeästi sanottava, että Ranskan presidentin kuuluttama Euroopan geopoliittisen merkityksen säilyttäminen edellyttää, että Euroopan unioni menee eteenpäin. Monelle jäsenmaalle, Suomi mukaan lukien, on ollut pettymys, ettei Pohjois-Makedonian ja Albanian jäsenyys edistynyt. Brexit näivettää unionia ja jo siksi tarvitsemme lupausta kasvavasta unionista.

Laajeneminen ei tietenkään ole itsetarkoitus. Sen perussäännöt on kuitenkin aikanaan sovittu Kööpenhaminassa: Euroopan maa, jolla on edellytykset täyttää jäsentavoitteet voi aloittaa neuvottelut ja niissä menestyä. Jos laajenemiselle asetetaan lisäehtoja kovin abstraktien uudistusvaatimusten nojalla, se merkitsee sääntöjen muuttamista kesken pelin.

Hyvät kuulijat!

Ranskan linjaus EU:n talouden kehittämisessä on pysynyt ennallaan. Ranskassa on suhtauduttu kriittisesti – toki rakentavassa hengessä – EU:n politiikkaan talouden rakenteen kehittämisessä. Ranskassa on ollut valtavirtaa enemmän valmiutta ymmärtää sitä, että Eurooppa tarvitsee maailmanluokan suuryrityksiä ja että EU:n pitäisi kunnianhimoisen kilpailupolitiikan sijasta sallia ja kenties jopa kannustaa tällaisia yrityksiä synnyttäviä fuusioita ja tukea eurooppalaista omistusta.

Ranskan – tai minkään muun jäsenmaan – suuntaan ei ole aihetta esittää syytettä yhteisten kilpailusääntöjen heikentämisestä. On kuitenkin turha kiistää, etteikö Iso-Britannian lähtö EU:sta ole siirtämässä tuota edellä sanottua valtavirtaa etäämmälle kilpailupolitiikkaa korostavasta linjasta. Eurooppalaisen omistuksen suosimiselle ja kaipuulle eurooppalaisista maailmanluokan yrityksistä on toki helppo löytää puhuttelevia perusteluita. Kiinalla on teknologiajätti Huawei ja verkkokaupassa toimiva valtava Alibaba. Ja jos ei kiinalaista kapitalismia oikein osaa pitää esikuvana, niin keskittymiselle voi hakea tukea myös Amerikasta. Google ja Facebook ovat kaikkialla, eivätkä ne ole ainoita amerikkalaisia hypersuuria yrityksiä.

Hyvät kuulijat!

Sattumalta juuri ranskalaiselta ekonomistilta on vastikään ilmestynyt kirja, joka on omiaan kuitenkin vahvistamaan luottamusta Euroopassa valittuun talouden malliin. Thomas Philipponin kirja ”The Great Reversal – How America Gave Up on Free Markets” esittää vakavaa näyttöä siitä, että Eurooppa ei tarkemmassa vertailussa ole takamatkalla Yhdysvaltoihin nähden, eikä Eurooppa tarvitsee kilpailun kahlitsemista.

Yhdysvallat on parin viime vuosikymmenen aikana kasavanut nopeammin kuin EU-maat keskimäärin. Kuitenkin kuva muuttuu, kun verrataan talouskasvua väestökehitykseen. Yhdysvaltain väestökehitys on ollut myönteisempää, mutta henkeä kohden laskettuna EU:n kasvu on ollut nopeampaa. Molemmissa suurissa talouksissa on ollut suurta hajontaa: EU:ssa Italia on pysynyt paikoillaan ja Saksa elpynyt, Amerikassa teknologiaihmeet ovat rannikoiden tuotetta, sisämaan ruostuessa paikoilleen.

Vielä olennaisempaa on katsoa, onko juuri yritysten keskittyminen oikeasti tuonut etua Amerikalle. Yritysten voitot ovat kasvaneet ja keskittyneet ja palkkojen osuus pienentynyt. Tässä ns. funktionaalisessa tulonjaossa on revennyt kuilu erityisesti USA:n ja euroaleen välille. Yritysten voitot eivät tietenkään ole huono asia – mitään työn ja pääoman sovittamatonta ristiriitaa ei ole olemassa. Yritysten voittojen tulisi kuitenkin päätyä kasvaviin investointeihin ja pääomakannan kasvaessa myös työn tuottavuuden ja palkkojen nousuun. Keskittyneiden markkinoiden Yhdysvalloissa näin ei ole käynyt.

Hyvät kuulijat!

Eurooppalaisessa, kilpailua korostavassa talousmallissa on vahvuuksia, joista kannattaa pitää kiinni. Kilpailun sijasta Euroopan kasvua jarruttavat muut tekijät, joista muutama huomio seuraavaksi.

Taloustieteen harjoittajilta kysyttäessä EU:n makrotalouspolitiikka ei yleensä saa kiitosta. Euroopan talous- ja rahaliitto selvisi pahimmasta talouskriisistä ja sen myötä toteutuneesta hajoamisesta Euroopan keskuspankin määrätietoisilla toimilla. Näiden toimien osalta loppu on kuitenkin jo nähtävissä. Sekä keskuspankkien ulkopuoliset ekonomistit että keskuspankki-ihmisten omat puheenvuorot tukevat sitä, että Euroopan pitäisi ottaa käyttöön aktiivinen ja tehokas finanssipolitiikka. Finanssipolitiikan toimivuuden edellytyksenä taas on sen koordinaatio.

Suomeksi sanottuna: yksittäisen maan elvytys vuotaa naapureihin, yhdessä toteutettu hyödyttää kaikkia.

Muutakin parannettavaa on. Edellä mainittu Philippon esittää, että vahvojen yliopistojen puute on kasvun rajoite ja vahvistaa väitettä sillä, että toimii itse Amerikassa. Pääministeri Rinteen esitys eurooppalaisesta superyliopistosta on paljon parempi kuin esitykset eurooppalaisista hyperyrityksistä.

Ja aivan erityisesti kannattaa palata tuohon kokonaiskasvun perustekijään, eli väestönkasvuun. Yhdysvaltain väestö on kasvanut, Euroopan pysynyt paikallaan. Tälle erotukselle on tehtävä jotakin, pitkällä tähtäyksellä syntyvyyden kasvun kautta – lyhyemmällä tähtäyksellä maahanmuutolla.

Hyvät kuulijat,

Suomi on muutaman viikon päässä puheenjohtajakautensa lopusta. Puheenjohtajuus sattui erinomaiseen aikaan uuden hallituksen kannalta. Hallitusohjelma ja hallituksen puolueet ovat selkeästi päättäneet, että Suomen pitää olla Euroopan eturivissä. Meillä on lupa ajatella suuria asioita Euroopasta ja lupa ajatella suuria asioita Suomen asemasta EU:ssa. Ja puheenjohtajuuden ansiosta olemme saaneet tarttua näihin heti ensimmäisinä kuukausina.

Suomen puheenjohtajakausi sijoittui poliittiseen taitekohtaan. Toukokuussa valittu Euroopan parlamentti järjestäytyminen otti oman aikansa. Huomionarvoista on myös se, että 61 prosenttia parlamentin jäsenistä on uusia työssään. Lisäksi uuden Ursula von der Leyenin komission nimittäminen on viivästynyt ja tapahtunee joulukuun alussa, ja samaan aikaan aloittaa myös Eurooppa-neuvoston uusi pysyvä puheenjohtaja. Moni voisi sanoa, että jo tässä on riittävästi muuttujia yhdelle puheenjohtajakaudelle.

Ei kuitenkaan kahta ilman kolmatta, sillä puheenjohtajakaudellamme on myös käsitelty runsaasti yhden keskeisen jäsenmaan, Iso-Britannian EU-eroa. Muuttuvat lähdön takarajat eivät tee työstä helpompaa, mutta ei ole myöskään kenenkään intresseissä työntää Iso-Britanniaa ulos unionista. EU:n on oltava tässä asiassa maltillinen. Niin sanottu kova brexit ei ole EU:n toive. Viimeisin brexit-takaraja on ensi tammikuun lopussa. Nyt odotamme Iso-Britannian ennenaikaisten joulukuun parlamenttivaalien tuloksia.

Ottaen huomioon kaikki nämä syksyyn osuneet epävarmuustekijät olen varma, että moni on iloinen, että juuri vakaa ja varmaliikkeinen Suomi luotsaa tässä maastossa EU:ta eteenpäin. Meidät mielletään rehdeiksi ja työteliäiksi. On ollut mukava nähdä, miten komissaareista ministereihin ja ulkomaisiin toimittajiin kaikki kehuvat Suomea järkevänä, kylmäpäisenä maana, joka tekee sen mitä pitää ja pitää sen mitä lupaa. Olemme Euroopan honest broker.

Hyvät kuulijat,

Puheenjohtajakautensa ajan Suomi on vienyt eteenpäin neljää yhdessä sovittua päätavoitetta. Olemme vahvistaneet yhteisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen unionia, kilpailukykyistä ja sosiaalisesti eheää unionia, EU:n asemaa globaalina ilmastojohtajana ja kansalaisten kokonaisturvallisuutta.

Kaikkiin prioriteetteihin on suhtauduttu suurella vakavuudella ja jokaisen tavoitteen saralla on myös tapahtunut merkittävää edistymistä. Tämä on huomionarvoista, etenkin kun muistetaan se haastava toimintaympäristö, jossa työtä on tehty.

Oikeusvaltiokysymykset ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Oikeusvaltioperiaatteen toteutumista tuetaan EU:ssa kolmella tavalla. Vuoropuhelun eli ns. oikeusvaltiodialogin lisäksi keinovalikoimassa ovat varsin järeä artikla 7 mukainen kuulemismenettely sekä EU-varojen sitominen oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.

Suomen kaudella Puolan ja Unkarin oikeusvaltiomenettelyjä on viety eteenpäin järjestämällä kuulemisia ja tilannekatsauksia. Heti puheenjohtajakauden alussa sovimme myös pysyvistä menettelytavoista artikla 7 mukaisiin kuulemisiin. Alkuviikosta yleisten asioiden neuvosto käsitteli neuvoston oikeusvaltiovuoropuhelun arviointia.

Suomen puheenjohtajakauden merkittävin yksittäinen asia on EU:n monivuotisen rahoituskehyksen luvut sisältävän pohjaesityksen, ns. neuvottelulaatikon valmistelu ja jättäminen Eurooppa-neuvostolle. Lähiviikkoina valmistuva Suomen esitys tulee pitämään sisällään esityksen rahoituksen sitomisesta oikeusvaltioperiaatteiden noudattamiseen. Se on merkittävä askel eteenpäin oikeusvaltioperiaatteen turvaamisessa.

Unionin sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisestä mainitsen kaksi seikkaa: Suomen johdolla valmisteltiin työ- ja sosiaaliministereiden neuvostossa päätelmät hyvinvointitaloudesta, Economy of Wellbeing.

Lisäksi Suomi järjesti ensimmäisenä EU-puheenjohtajamaana talous- ja koulutusasioista vastaavien ministerien yhteisen neuvostokokouksen. Kokouksen teemana oli koulutuksen rooli hyvinvoinnin ja kestävän kasvun mahdollistajana. Kyse on ajattelun suuntaamisesta kohti hyvinvointitalousajattelua: Koulutus ei ole kulu, se on investointi tulevaan.

EU:n 2050 ilmastoneutraalisuustavoitetta on edistetty käsittelemällä pitkän aikavälin ilmastostrategiaa lähes kaikissa neuvostokokoonpanoissa sekä useissa epävirallisissa ministerikokouksissa. Ilmastoasiat koskettavat politiikan joka lohkoa, joten on luontevaa, että niin maatalousministerit, puolustusministerit kuin valtiovarainministerit ovat voineet jakaa ajatuksiaan yhteisissä pöydissä. Suomen tavoitteena on ollut, että 2050-tavoitteesta saadaan päätös, jonka kaikki jäsenmaat voivat hyväksyä. Mukaan on saatava myös ne maat, joiden talouden rakennusaineena on toiminut pitkälti kivihiili.

Turvallisuusasioissa Suomi on edistänyt hybridiuhkien torjuntaa muun muassa järjestämällä asiasta käytännönläheisiä harjoituksia.

Hyvät kuulijat,

Minulla on ollut eri yhteyksissä tapana verrata tätä suurta projektia, EU-puheenjohtajuutta, suuren orkesterin johtamiseen. Musiikkimaailmassa Suomi on erityisesti tunnettu hyvistä kapellimestareistaan. Tahtipuikon pitely myös politiikassa sopii meille hyvin.

Isäni, joka on eläkkeellä oleva viulisti Oulun kaupunginorkesterista, on sanonut, että hyvä kapellimestari saa orkesterin soittamaan hyvin yhteen. Vertauskuva Suomesta Euroopan kapellimestarina istuu hyvin. Mekin olemme viimeiset kuukaudet johtaneet yhdessä laadituista nuoteista teosta, joka ei ole meidän kirjoittamamme, mutta jonka synnyttämän musiikin me haluamme rakentaa mahdollisimman vivahteikkaaksi, sointuvaksi ja harmoniseksi. On meidän tehtävämme saada yhteinen eurooppalainen orkesterimme soittamaan mahdollisimman hyvin yhteen.

Viime viikolla pidin puheen Euroopan parlamentissa järjestetyssä Berliinin muurin murtumisen 30-vuotisjuhlassa. Berliinin muuri oli kylmän sodan kahtia jaetun Euroopan näkyvin symboli. Muuri jakoi paitsi Berliinin ja sen asukkaiden perheet, elinpiirin ja unelmat, myös Saksan ja koko mantereen. Toivo on kuitenkin sitkeä kasvaja. Se löysi itselleen tarttumapintaa ja kasvualustan jopa Berliinin muurin pinnalta. Betonin murtuessa kasvavan vapauden vaatimuksen edessä Eurooppa siirtyi uuteen aikaan: lähentymisen ja yhteistyön aikaan. Tämä aikakausi jatkukoon.

Suomi on EU:ssa edistämässä globaalia sääntöperustaista järjestelmää sekä taloudessa että turvallisuuspolitiikassa. Kansainvälisen talouden ohjaamisessa EU:lla on riittävät ja tunnustetut voimavarat. EU:n intressi on tukea vapaakauppaa ja sitä turvaavia instituutioita. Kansainvälisen talouden vapaus on erityisen korostetusti myös Suomen edun mukaista. Suomi elää tuonnista ja sisämarkkinat – saati kotimarkkinat – eivät riitä hyvinvoinnin perustaksi. Vapaakaupan edistämistavoitteessa Suomen EU-politiikalle löytyy vielä Britannian eronkin jälkeen läheisiä kumppanimaita.

Meiltä kaivataan rohkeutta ja toiveikkuutta. Liberaalin demokratian ja globalisaation turvaaminen edellyttää, että olemme optimistisia ja toiveikkaita tulevaisuuden suhteen. Euroopassa se edellyttää, että ymmärrämme liberaalin demokratian hyveiden olevan poliittisia välttämättömyyksiä. Toisin sanoen: EU:n on puolustettava ei ainoastaan yhteistä talous- ja kauppapolitiikkaa, vaan laajemmin eurooppalaisia arvoja huolehtiakseen eurooppalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Se on ollut EU:n tehtävä ennen, se on EU:n tehtävä myös tulevaisuudessa.