Alivaltiosihteerin virallinen EU-blogi

Jori Arvonen

EU-asioiden alivaltiosihteeri Jori Arvosen blogin tarkoitus on – ei välttämättä aina niin virallisesti - kertoa Suomen EU-puheenjohtajuudesta 1.7.–31.12.2019.

Blogissaan hän kuvaa ajankohtaisia EU-asioita ja valottaa niiden taustoja Helsingin näkökulmasta. Puheenjohtajuuden jälkeen on tarkoitus vielä arvioida sitä, miten Suomi ja EU onnistuivat yhteisten asioiden hoidossa.


Jori Arvonen on työskennellyt EU-asioiden alivaltiosihteerinä valtioneuvoston EU-sihteeristössä vuodesta 2011. EU-sihteeristö vastaa Suomen EU-politiikan koordinaatiosta, avustaa pääministeriä EU-politiikan johtamisessa, antaa toimintaohjeet Suomen pysyvälle edustustolle EU:ssa ja edustaa Suomea muiden jäsenmaiden ja unionin toimielinten suuntaan omalla tasollaan.

Kirjoitukset

Kyllä herra ministeri!

Jori Arvonen Julkaisupäivä 26.4.2019 12.22 Blogit

Kesällä 2015 ulkoministeri Timo Soini matkusti ensi kertaa yleisten asioiden neuvoston kokoukseen. Hän toimi tuolloin myös eurooppaministerinä, jonka vastuulle kyseinen neuvosto kuuluu. Itse en yleensä niissä käy, mutta sovimme ministerin kanssa, että lähden ensimmäiselle reissulle mukaan. Kuljimme kuitenkin eri teitä kokouspaikalle.

Perillä Luxemburgissa pidetyssä ennakkopalaverissa aikaa yhteiselle valmistautumiselle jäi vain tunnin verran, mutta se riitti. Ministerillä oli kokouksen alkaessa selvä käsitys siellä esille nousevista asioista ja kädessään yhdessä laatimamme puheenvuoro. Oikean viestin ohella tärkein tavoite oli tutustuminen muiden jäsenmaiden kollegoihin.

Ministerit tärkeässä roolissa

Mediaa Eurooppa-neuvoston kokouksessa 2018. Kuva: EU Valtaosa pian muodostettavan hallituksen ministereistä on aivan erilaisen haasteen edessä kuin Soini vuonna 2015. He johtavat neuvoston työskentelyä heinäkuun ensimmäisestä päivästä vuoden loppuun. Puheenjohtajan pitäisi tuntea paitsi käsiteltävät asiat myös kaikkien jäsenmaiden kannat niihin. Hänellä tulisi olla käsitys siitä, onko päätösesityksen tueksi saatavissa riittävä joukko jäsenmaita. Tukenaan ministerillä on toki joukko suomalaisia asiantuntijoita ja neuvoston sihteeristön kokeneita virkamiehiä. Onnistuakseen tehtävässään ministerin on kuitenkin itse oltava hyvin tilanteen tasalla.

Kokousten välillä ministeri pohjustaa tulevia päätöksiä. Hän tapaa muiden jäsenmaiden kollegoja sekä EU:n toimielinten edustajia. Tähän työhön suomalaiset valtioneuvoston jäsenet lähtevät takamatkalta, sillä normaalitilanteessa verkostoja muun muassa Euroopan parlamenttiin rakennetaan jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

Puheenjohtajamaan ministerit ovat tärkeässä roolissa myös välittäessään 500 miljoonalle eurooppalaiselle ja muulle maailmalle kuvan siitä, mitä EU tekee – miten unioni onnistuu päätöksenteossaan. Aktiivisella viestinnällä on keskeinen merkitys puheenjohtajuuden menestyksellisessä hoitamisessa. Suomalaisen ministerin on heinäkuun alusta alkaen asteltava reippaasti neuvostorakennuksen ovensuussa odottavan toimittajameren eteen, pidettävä kansainvälisiä tiedotustilaisuuksia ja vastailtava meppien kysymyksiin Euroopan parlamentin täysistunnoissa ja valiokuntakuulemisissa.

Puheenjohtajakausi kannattaa hyödyntää 

Pääministeri Matti Vanhanen johti vuonna 2006 Eurooppa-neuvostoa, joka oli tuolloin kiertävän puheenjohtajan vastuullisin tehtävä. Tulevan hallituksemme päämiehelle ei huippukokousten vetovastuuta enää suoda.

Myös ulko-, puolustus- ja valtiovarainministereillämme on kevyempi vastuu kuin ennen Lissabonin sopimusta. Heillekin tulee kuitenkin tehtäviä ja normaaliaikaa suurempi huomio. Tilaisuus kannattaa hyödyntää, tulevaakin ajatellen.

Kenties kovimpaan koitokseen pääsee eurooppaministeri. Pelkästään kokouspäiviä Brysselissä, Strasbourgissa ja Luxemburgissa näyttää vuoden loppuun mennessä kertyvän vähintään 30. Sen lisäksi hänen tulisi varata aikaa myös verkostoitumiselle ja kahdenvälisille tapaamisille muiden jäsenmaiden ministerien ja unionin toimielinten edustajien kanssa. Pääministeri esittelee Suomen puheenjohtajakauden tavoitteet Euroopan parlamentin täysistunnossa heinäkuun alussa. Muuten neuvostoa parlamentissa edustaa eurooppaministeri, tarvittaessa myös joku muu valtioneuvoston jäsen.

Pohjatyö hallituksen linjauksille tehty

Parlamentaarinen ryhmä lokakuussa 2018.Suomalainen virkamieskunta on valmistautunut puheenjohtajakauteen viimeiset pari vuotta. Käytännöt, sisältövalmistelu, yhteistyö unionin toimielinten kanssa – kaiken pitäisi olla valmiina.

Valtioneuvoston EU-sihteeristö on Kesärannan keskusteluissa kaikkien eduskuntaryhmien kanssa sovitun mukaisesti työstänyt parlamentaarisen valmistelun ja tiedossa olevien asioiden pohjalta Suomen kansallista ohjelmaa. Pohjatyö on kassakaapissa odottamassa hallitusneuvottelujen alkua ja siellä tehtäviä linjauksia. Uudet valtioneuvoston jäsenet käsittelevät ohjelmaa ensimmäisessä EU-ministerivaliokunnan kokouksessa, minkä jälkeen se on tarkoitus viedä eduskuntaan pääministerin ilmoituksena. Ohjelma on tapana julkistaa viikkoa kahta ennen oman kauden alkua.

Ministeriöissä ja EU-edustustoissa on tänä keväänä yli 200 muistiota, joissa katetaan kaikki Suomen kaudella esillä olevat asiakokonaisuudet ilmastoneuvotteluista juomavesidirektiiviin. Uudet ministerit saavat käteensä myös vastavalmistuneen ministerin EU-puheenjohtajakaudenkäsikirjan. Toki on niin, että pelkän manuaalin tai muistiopinon varassa ei EU-puheenjohtajuudesta selviä. Suomelta odotetaan tänä vuonna enemmän kuin kesällä 2015.

Lisätietoja kansallisen puheenjohtajaohjelman valmistelusta: 

VNK:n tiedote 24.10.2018: Pääministeri ja eduskuntapuolueet keskustelivat EU-puheenjohtajakaudesta

Eduskunnan tiedote 25.10.2018: Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa valmistelleen työryhmän raportti julkistettiin

Kommentit
Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita